Eduskunta http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132413/all Sat, 20 Jan 2018 08:28:58 +0200 fi Ymmärtämätön hallitus vai ymmärtämätön kansa http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249444-ymmartamaton-hallitus-vai-ymmartamaton-kansa
Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan hallituksen viimeisen vuoden aikana tekemistä lakiesityksistä vain yhdessä on tehty riittävän kattavat vaikutusarviot. Näin kirjoittaa tämän päivän Iltalehti.

Samassa lehdessä on sopivasti heti seuraavana uutisena viittaus puolestaan Lännen Median uutiseen aktiivimallin seurauksista toimeentulotuen saamiseen. Lännen Median mukaan aktiivimalli johtaa siihen, että kaikkein vaikeimmassa aemassa olevat työttömät korvaavat mahdollisesti menettämänsä osan työttömyyskorvauksesta samansuuruisella toimeentulotuella.

Aktiivimalli -päätöksen kohdalla tapahtui jälleen sama, mikä on nähty monen muunkin lakipäätöksen jälkeen. Hallitus on puolustellut päätöstään, mutta päätökset eivät ole kaikkia vakuuttaneet. Usein vastustajat ovat näissä keskusteluissa hieman aseettomia, koska heillä ei ole käytössään kaikkia niitä tietoja, joiden perusteella halitus on päätöksensä tehnyt.

Nyt siis istuvan hallituksen itse perustaman arviointineuvoston lausunnon mukaan vain yhdessä kahdestakymmenestä viidestä viime vuoden aikana tehdyssä lakiesityksessä oli mukana riittävät vaikutusarviot.

Suuri ongelma lakiesityksissä liittyy esimerkiksi siihen, että hallituksen esitykset lähtevät siitä optimismista, että kaikki palaset menevät kerralla kuntoon. Esimerkiksi sairaaloiden päivystysuudistuksen uskotaan tuovan suunnitellut säästöt  Kuitenkin todellisuus saattaa olla hyvinkin karua:

Esimerkiksi Iltalehti kertoo, että Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen toteaa säästötavoitteiden olevan täysin realistisia, mutta ne edellyttävät paikallisia päätöksiä muutoksista.

"Ministeriöllä ei ole valtuuksia mennä sairaalaan paikan päälle ja sanoa, miten hoitoprosessi tulee toteuttaa tehokkaasti."

Eli hallituksen päätös perustuu oletukseen, että kaikki toimivat kuten haliltus toivoo, vaikka hallituksella ei ole siihen mitään valtaa.

Hallituksen esityksiä on jatkuvasti kritisoitu. Samaan aikaan hallituspuolueiden edustajien toimesta arvostelijoita on syytetty ymmärtämättömiksi. Jos Lainsäädännön arviointineuvoston näkemys on juuri tuon Iltalehden jutun mukainen, taitaakin olla niin, että niin haliltus kuin arvostelijatkin ovat tietämättömiä, mitä hallituksen päätöksistä lopulta seuraa.

Olisiko aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja oikeasti pyrkiä huomioimaan kokonaisvaikutukset kunnolla? Erityisesti suomalainen työlainsäädäntö ja sosisaali- ja terveysjärjestelmä ovat niin mutkikkaita häkkyröitä, että hallituksella ei luulisi olevan varaa sanoa arvostelijoita ymmärtämättömiksi. Hallituksen jäsenistä tuskin kovinkaan moni on joutunut niihin liittyviä käytännön ongelmia käytännön elämässä kohtaamaan.

Olisiko vihdoinkin aika lopettaa halituksen puolelta muiden syyttely tietämättömiksi, kun se omakaan pesä ei ihan puhdas ole? Sen tilalle voisi ottaa rakentavan lähestymistavan ja keskustella ongelmista avoimesti niiden peittely-yritysten sijaan?

0

1 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249444-ymmartamaton-hallitus-vai-ymmartamaton-kansa#comments Eduskunta hallitus Lainvalmistelu Sat, 20 Jan 2018 06:28:58 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249444-ymmartamaton-hallitus-vai-ymmartamaton-kansa
Murroksen aika http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249054-murroksen-aika
Moni ei haluaisi kansanedustajaksi, mutta vaatii ehdokkaalta kokemusta "normaalista työstä" eli Iltalehdet kyselevät ministerien kesätyömuistoja, likaisimmissa, vähäpalkkaisimmissa ja nykyisin eniten laittomin ehdoin raatanut voidaan palkita irtoäänillä tuloslaskennassa.

Moniko kansalainen sitten ymmärtää millaista on poliitikon arki, juhlastahan olemme saaneet esimerkkejä parinkin viikon mittaisina jälkipyykkeinä, viimeksi pikkujoulujen osalta.

Ymmärtääkö äänestäjä millainen vedenjakaja hänen hienovarainen numeronpiirtonsa on noina teräksenlujina, elämän todellisimpina sekunteina, kun hän tekee järkähtämättömän valintansa, jonka sinetöi leimatun äänestyslipukkeen katoaminen vaaliuurnan tummaan hämyyn?

Monesti äänestäjä arkailee, sulkee pois lennokkaimpia unelmiaan, henkilökohtaisia mieltymyksiään, pohtii itseään, maailmaa, arvojaan, identiteettiään sekä montaa painaa myös sukuperinteen raskas ies jopa näissäkin hommissa. Heidän osansa ei ole helppo, vaalisalaisuudella kun ei voi huijata omatuntoaan. Lannistunut katse, sisällä kasvava toivottomuus ja velton välinpitämätön kättely kertovat henkilöstä joka taustansa raskauttamana meni ja veti lihasmuistista jonkun Kekkosen aikaisen tekijän, mutta kohtasi yön tunteina virheensä, tuntien itsensä kokonaisen aikakauden viimeiseksi salarakkaaksi.

"Miten polttikaan himo sinun sydäntäsi, kun tuota kaikkea teit, kun alennuit portoista pahimmaksi "

Hesekiel 16:30

Monikin voisi miettiä liikkuvista äänestäjistä jokseenkin noin, etenkin niistä jotka liikkuivat kannattamaan joitain muita, mutta tuskin on kukaan pettynyt itseensä niin pahasti että syyttäisi äänestäjiä valinnastaan ja siten myös mahdollisuuksistaan virheisiin. Sen verran selkärankaa (tai vaiteliaisuutta) on oltava jokaisen mielestä jonnekin pyrkineellä, mutta toiseen suuntaanhan se ei toimi yhtään niin. Kansalainen saa syyttää poliitikkoja minkä jaksaa, olivat syytökset perusteltuja tai eivät, mutta valtuustoista, Eduskunnan suunnalta, ministeriaitiosta ja jopa Mäntyniemestä kannattaa olla hiljempaa jos valitsijoiden odotukset ovatkin kaistapäisiä, ristiriitaisia, laittomia sekä jokseenkin moraalisesti vielä kyseenalaisia.

On puolueita ja kannatuslukuja, joiden on katsottu vaarantavan demokratian, jopa asettavan sen kriisiin. Iltapäivälehdistä toisessa oli vakavahenkinen pohdinta onko Sauli Niinistön kannatus merkki demokratian kriisistä. Se oli sikäli metkaa venkoilua, että jotain kielteistä oli siitäkin keksittävä ja parempaan ei ylletty, on mieluisampaa minusta uskoa niin. Epämiellyttävä totuushan olisi että sitä seuraavan päivän kuha käärittiinkin sellaisen ihmisen tekstiin, joka on edennyt pääkirjoitustoimittajaksi, mutta nukkui ne tunnit kun esiteltiin demokratia hallintomuotona, jossa tärkeintä on tasapuolinen mahdollisuus osallistua, ehdokkaana tai äänestäjänä, sen sijaan että se takaisi varmuudella tietyn lopputuloksen tuosta prosessista ammatikseen raportoiville.

Äänestäjä on toista maata, hän pitää demokratian kriisinä lähinnä sitä ettei voi antaa miinusääniä jollekin, ettei siirtoäänijärjestelmää ole käytössä laajemmin, ettei suoraa demokratiaa ole käytössä vieläkään kuin Sveitsissä ja haluaisi jättää nukkuvien verran eduskuntapenkkejä tyhjäksi, muistuttamaan valitsijoita heidän järjestelmänsä uskottavuusongelmista.

Äänestäjällä onkin ratkaisuna usein jotain, mistä seuraa vain moninkertaisia uusia ongelmia, mutta tässä mielessä heistä kaikista olisi ehdokkaiksi tai laatimaan ohjelmia valitsemilleen puolueille, sillä niillä on usein vain ideoita, jotka moninkertaistavat tai jatkavat entisiä ongelmia, mutta tekevät mahdolliseksi sivuuttaa niihin puuttumisen vähään aikaan. Olihan asiasta ohjelmassa selkeä linjaus ja kausi vasta alussa/puolivälissä/sikäli loppuvaiheillaan että juuri nyt siihen on jopa hieman riskialtista puuttua.

Jos joskus on tuntunut että keskustelut kulkevat kehää, samoja asioita pyöritellään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, eikä mikään lopulta oikeasti ratkea mihinkään, olipa vallassa kuka tahansa, niin se johtuu pitkälti tästä sokeudesta: tottumus ja rakastuminen helppoon jäsentelyyn, sen todenmukaisuudesta riippumatta, luo sen vaihtoehdottomuuden jota taas kiroilemme. Haluamme samat henkilöt ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat, sellaisilla keinoilla joihin olemme tottuneet luottamaan, mutta silti lopputulosten olevan jotain täysin ennennäkemätöntä.

"Tyhmyys ei ole yksilön kognitiivinen vajavaisuus, vaan puhdas joukkoilmiö", jokseenkin noin kirjoitti pappismies Dietrich Bonhoffer kun jäsenteli näitä asioita keskitysleirillä. Tuo ajatus nousee mieleen melko useinkin kun kuuntelee valitsijoita ja seuraa valittujen edesottamuksia, mutta silti jättää kaltaiseni virtuaalipohdiskelijan miettimään myös oman elämänsä valintoja.

Yksilöitä tarvittaisiin, mutta kuka heihin uskoo?

Niinpä ei myöskään uskota muutokseen.

Ratkaisu olisi helppo, mutta se on helpoista ratkaisuista varmaan ainoa joka ei vain tunnu kelpaavan, sillä heikko usko yksilön mahdollisuuksiin kumpuaa lopulta äänestäjän omasta heikosta uskosta mahdollisuuksiinsa. Tuntiessaan olevansa alisteisessa asemassa, tuskin kokee mielekkääksi äänestää henkilöä joka ei sitä ole tai ainakaan vaikuta olevan. Niinpä äänestämisen kriteeriksi muuttuu mielivaltainen sopivuus miellyttävyydessä sisältöjen sijaan ja taas lopulta äänestäjä pettyy, samoin se ehdokas joka tarjosi todellista vaihtoehtoa.

Epäonnistunut ehdokas syyttää yleensä vain itseään, äänestäjä koko järjestelmää ja tämä on kyllä nurinkurista kerrassaan.

Eipä mulla muuta.

10 http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249054-murroksen-aika#comments Äänestäjä Demokratia Eduskunta Kansalainen Presidentti Fri, 12 Jan 2018 19:50:26 +0000 Ilkka Partanen http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249054-murroksen-aika
Suomi 2018, Poliisihallitus ja sananvapaus. http://pontusjankristiansderblom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249037-suomi-2018-poliisihallitus-ja-sananvapaus Ryhdyin tänään katselemaan mitä meillä täällä on tapahtunut ja jouduin jälleen toteamaan että olemme valumassa kohti entistä Neuvostoliittoa.Kyseessä on tietenkin uutinen Poliisihallituksen ohjeistuksesta, ilmiantaa työtovereita. Poliisi ei saa enään olla kuin yhtä ja samaa mieltä ylemmän poliisijohdon kanssa eli lainausmerkeissä toinen ryhmä poliiseja ilmiantaa toisinajattelevia kolleegojaan. Kyseinen menetelmähän oli käytössä kommunistisissa valtioissa, ilmiantoineen ja öisine kuulusteluihin raahaamisineen.Olemmeko siis valumassa kohti tuota ja eipä ihme että tätä meidän maatamme on ryhdytty kutsumaan Eurostoliitoksi.Hyvänä esimerkkinä tästä on tämä Stasi, eli poliittinen poliisi ja se on tiukasti Hallituksen käskytettävissä. Kuka on kanssani samaa mieltä, ettei tämä ole enään se suomi johon aikoinaan synnyimme, vaan maa joka vajoaa vähä vähältä diktatuuriin.Toivottavasti kansa herää ja sanoo ei, tälle epäsuotuisalle kehityksille.Jos ei muutoin, niin sitten vaaleissa, vaikka varmuutta näiden rehellisyydestä ei ole.

0

8 http://pontusjankristiansderblom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249037-suomi-2018-poliisihallitus-ja-sananvapaus#comments Eduskunta Neuvostoliitto. Poliisihallitus Sananvapaus Fri, 12 Jan 2018 13:37:13 +0000 Pontus Söderblom http://pontusjankristiansderblom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249037-suomi-2018-poliisihallitus-ja-sananvapaus Kommentti Uuninpankkopojan blogikirjoitukseen http://antsu1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248871-kommentti-uuninpankkopojan-blogikirjoitukseen
Ajattelin, että samapa laittaa tämä kommenttikirjoitus tännekin. Linkki valtakunnan poliittisen ykkösblogistin Saku Timosen blogiin, johon kirjoitin seuraavan pätkän sisältäneen kommentin:

Aktiivimallilla on jonkinlaista joukkopsykoosia kokevan suuren kansanosan kannatus. Viimeksi eilen kuulin pitkään työelämästä poissa olleena, yrityselämässäkin menestyneeltä professorilta yliopiston käytävillä heiton, että Oulun alueelta löytyy IT-alalla kaikille töitä, joilla on työhaluja. DI:n koulutuksen (tai kaksi) itse saaneena mietin ensin, että tuo kaverihan vittuilee, ja heitin takaisin, että kun työkokemus on yliopistolta, ei ne työnantajat ota, kun ei ole näyttöä että osaa tehdä oikeita töitä. Sitten jälkeenpäin ajattelin, että ei kuin se ihan rehellisesti ajattelee omassa kuplassaan niin, että kaikilla joilla on työhaluja on luonnollisesti automaattisesti töitä… Tämän vuoksi aktiivimallia ei välttämättä kaadeta aloitteella, koska se edustaa monen, vaikutusvaltaisen ihmisen ihan aitoa ajatusmaailmaa. Pelottavaa sinänsä.

Minusta on mallin kyykytyksestä kärsivien hyväksikäyttöä käyttää aktiivimallia vipuvartena hallituksenkaatopuuhissa. Se todellinen taho, jolle sitä totuutta aktiivimallista pitäisi kertoa on se seinän takana tai toisella puolella tietä asuva naapuri. Asiasta päätöksen tehnyt eduskunta ajaa äänestäjiensä asiaa. Kansanedustajien syyttely tässä asiassa on turhaa, koska he tekevät sellaista lainsäädäntöä, mitä heidän äänestäjänsä ovat heidät valtuuttaneet tekemään.

Mielestäni suuri osa kadulla vastaan tulevista ja muuten ihan järjissään olevista ihmisistä on vakuuttuneita siitä, että työttömät ovat työttömiä omasta vakaasta tahdostaan loisia heidän verorahoillaan. Tämä ajatus on järjetön jokaiselle, joka on kokenut eron pitkäaikaistyöttömän ja vaikkapa töissä olevan korkeakoulutetun tulotason välilllä. Tälle porukalle pitäisi kertoa se totuus, että jos työtä ei ota vastaan tuet loppuu. Tai että työkyvyttömyyseläkkeelle ei noin vain omalla päätöksellä kävellä loisimaan, vaikka papereissa lukisi selkeällä suomella täysin työkyvytön, kun vakuutuslääkäri onkin asiasta eri mieltä. Kultalusikkansa kurkkuunsa jumittaneet päättäjät puolin ja toisin ovat pihalla kun lumiukot, eikä ne opi, eivätkä vaihda mielipidettään niin kauan kun uskovat edustavansa äänestäjiään. Jonkun kuuluisi kertoa ensin niille ikänsä töissä olleille äänestäjille totuus, miten asiat oikeasti ovat, niin saattaisi tulla muutosta sitten vaalien kautta. Stalin kyllä tietää jo, mutta kansa ei.

1 http://antsu1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248871-kommentti-uuninpankkopojan-blogikirjoitukseen#comments Aktiivimalli Eduskunta hallitus Stalin Yhteiskunnan kahtiajakautuminen Tue, 09 Jan 2018 10:25:11 +0000 Antero Metso http://antsu1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248871-kommentti-uuninpankkopojan-blogikirjoitukseen
Ilkka Kanervasta puhemies? Tuli iso este http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248823-ilkka-kanervasta-puhemies-tuli-iso-este
Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva oli syyskuussa 2017 ylistetty poliitikko. Media oli pullollaan mukavia henkilöjuttuja hänestä, koska hän ohitti keskustalaisen Johannes Virolaisen Suomen pitkäaikaisimpana kansanedustajana.

Tässä kuussa 70 vuotta täyttävä Kanerva on saanut tällä vaalikaudella muutakin myönteistä julkisuutta. Hän on esiintynyt asiantuntevana turvallisuuspoliittisena keskustelijana eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan roolissa.

Kanerva on ilmoittautunut halukkaaksi johtamaan puhetta eduskunnassa, eli puhemieheksi. Paikka vapautuu vajaan kuukauden kuluttua alkavilla vuoden 2018 valtiopäivillä kokoomukselle sinisten Maria Lohelalta.

Puhemiehen paikka on arvovaltainen ja haluttu. Erityisen halutuksi sen tekee nyt se, että vuonna 2019 on eduskuntavaalit ja näkyvyys niitä ajatellen on taattu.

Moni on ajatellut tuon tehtävän sopivan kuin nakutettu Kanervalle, moninkertaiselle ministerille. Häntä ehdittiin pitää välillä jopa varmana valintana puhemieheksi, kun esimerkiksi Ilta-Sanomat kirjoitti syyskuun lopussa, että ”paikka on menossa Ilkka Kanervalle”.

Loppuvuodesta 2017 alkoivat tuulet muuttua. Esimerkiksi Iltalehti teki joulukuussa jutun, jossa muistutettiin kansanedustajan ”menneisyyden synneistä”. Kanerva aiheutti ministerieroonsa johtaneen tekstiviestikohun vuonna 2008 ja Facebook-viestikohun vuonna 2010. Jälkimmäiseen liittyi mediatietojen mukaan 16-vuotias tyttö, ja sen tapauksen jälkeen Kanerva kertoi hakeutuneensa ammattiauttajalle.

Kanervan tielle kohosi uusi iso este, kun Helsingin Sanomissa ilmestyi viime lauantaina uutinen, jonka mukaan kokoomuksen ”eduskuntaryhmässä on noussut epäilyjä Ilkka Kanervan sopivuudesta puhemieheksi tekstiviestien takia”. Juttuun oli haastateltu useita kokoomuslaisia.

HS nosti esille viime syksynä syntyneen kansainvälisen #metoo-liikkeen, jonka ansiosta naisten kokema seksuaalinen ahdistelu nousi isoon keskusteluun. #Metoo on saavuttanut tämän vuoden puolella yhä suuremmat mittasuhteet.

Yhdysvalloissa tv-tähti Oprah Winfrey julisti eilen Golden Globe -gaalassa, että naisille ja tytöille on koittanut uusi päivä. ”Aivan liian kauan naisia ei kuunneltu tai uskottu, jos he uskalsivat kertoa totuuden noista vaikutusvaltaisista miehistä. Mutta heidän aikansa on lopussa, se on lopussa”, Winfrey sanoi historian epäoikeudenmukaisuuksiin viitaten STT:n jutun mukaan.

Nyt #metoo on saavuttanut myös Ruotsin valtiopäivien puhemiehen Urban Ahlinin. Häntä syytetään seksuaalisesta häirinnästä, jonka hän kiistää.

Kokoomus – ja asiasta käytännössä päättävä puheenjohtaja Petteri Orpo – ottaa riskin, jos puolue valitsisi Kanervan puhemieheksi.

Onko kokoomus valmis tuohon ratkaisuun eduskuntavaaleja edeltävänä vuonna? Vai tekeekö se poliittisesti varmemman valinnan nimittämällä paikalle eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan Anne-Mari Virolaisen, eduskunnan toisen varapuhemiehen Arto Satosen tai jonkun muun?

Virolaisen osakkeet ovat puhemiespörssissä nousussa. Eräs kokoomuslainen arvioi, että vaalipiiri (Virolaisella ja Kanervalla sama kuin Orpolla) ei saa tehtävään sopivan henkilön kohdalla muodostua esteeksi.

54 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248823-ilkka-kanervasta-puhemies-tuli-iso-este#comments Kotimaa Eduskunta Ilkka Kanerva Mon, 08 Jan 2018 12:57:46 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248823-ilkka-kanervasta-puhemies-tuli-iso-este
Valtakirja http://onnikorkeaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248738-valtakirja
Presidentinvaalit ovat kevättalven kuuma, suorasthaan polttava peruna. Löytääkö Sauli niinistö hatustaan tarpeeksi ison kaniinin, jolla vastujat saadaan häviämään vaalikamppailu? Kansalaiset kiertävät ehdokkaiden ympärillä ja tarkastelevat heitä jokaisesta suunnasta. Kenellä on paras imago meille? Kenellä on parhaat agendat? Kuka osaa puhua suoraan sieluun?

Ehdokkaat keräävät nimiä valtakirjaan, jolla asemaa hoidetaan. Lopulta kaikki valtakirjat kasautuvat voittavan valtakirjan liitteeksi. Osa kansasta saattaa kantaa seuraavat kuusivuotta taakkaa väärästä valinnasta. Taas meni pieleen. Sama systeemi toistuu kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa.

Entäs euroopan valtakirjat? Koska euroopalle aletaan äänestämään presidenttiä? Onko osa euroopan taikaa siinä, että se on aina kansan ulottumattomissa? Kansanryhmän tekemä systeemi, johon ei voi tai ei kannata koskea. Määritteleekö euroopan roolin kansalainen itse? Onko tinan valaminen edelleen lähellä sydäntä, vaikka taivaalla leijuukin euroopan unionin ilmalaiva? Anteeksi vain, mutta hattusi ovat minulle väärää kokoa?

Jokaisessa euroopan maassa ovat omat aluevaalit ja omat eduskunta vaalit ja jokaisella kansalaisella on oma mielipide yhteisestä katto järjestelmästä. Edustaminen, eduskunta ja kattojärjestelmät ovat ihmisen järjestelmä kuninkaan korvikkeeksi. Tämmöinen kuningas on usein hyvin jakomielitautinen ja ehkä jopa hullu. Ihan kuin tinan valaminen. Jonkun elämään kuuluva tärkeä taika ja ennustus tulevista tapahtumista on uhka. Saattaahan se olla uhka. Riippuuko se siitä, mitä sieltä ämpäristä nousee? Onko valtakirjan haltijat uhka, jota kansa saa pelätä minkälainen ennustus sieltä ämpäristä nousee?

Kaikessa edustamisessa ja valtakirjojen hallinnoissa unohdetaan usein yksi tärkeimmistä valtakirjoista. Jokainen on ollut omalla vaalityöllään liikenteessä ja lähtee politiikan loputtomaan suohon omin asein ja varustettuna. Unohdettu valtakirja josta puhun on nukkuvien puolue. Jokainen äänestämättä jättävä antaa valtakirjan kaikille valituille yhteensä ja muille äänestäjille, jotka saavat valita heidänkin puolesta. Jokainen valittu kantaa tuntemattomien nukkuvien sokeaa luottamusta mukanaan. Tämä kannustaa tarkempaan pohdintaan, kuinka maailmasta voidaan tehdä vielä parempi paikka, jos mahdollista. Yhteiskunnan rakenteista voidaan rakentaa yhä turvallisempi, sallivampi ja ihmisen huomioon ottava turvaverkosto. Itse tykkään käyttää sanaa kiipeilyteline. Olen itse valinnut pysyä äänestys puolella. Kilpailu Sauli Niinistöä vastaan on kyllä mielenkiintoinen vaihtoehto. Jos nyt kumminkin pysyn pois jaloista. Ideologia, jossa yhteiskunta on kiipeily teline, jonka puolilla ja verkoissa voi kansalainen kiipeillä, jossa otetaan huomioon myös nukkuvien valtakirja. Se on mielestäni parasta mahdollista valtakirjan hallintaa.

0 http://onnikorkeaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248738-valtakirja#comments Eduskunta Presidentti Vaalit Valitseminen Valtakirja Sat, 06 Jan 2018 16:14:14 +0000 Onni Korkeaniemi http://onnikorkeaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248738-valtakirja
Näkökulma: Hyvää tarkoittavat hölmöt iskivät viimeisen naulan Nesteen arkkuun http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248639-hyvaa-tarkoittavat-holmot-ulkoistavat-neste-oyjn
Tiedättekö millä tavoin valtion osuus polttoainevalmistaja Neste Oyj:stä saadaan laskettua alle puolen, jotta sillä ei olisi enää täyttä päätäntävaltaa yhtiön päätöksissä?

No esimerkiksi sillä tavoin, että lahjoitetaan noin 50 miljoonan euron edestä osakkeita lasten ja nuorten asiaa ajavalle Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiölle.

Lahjotuksen myötä valtion omistusosuus osakkeiden äänimäärästä laski 50,1 prosentista 49,74 prosenttiin. Samalla Fortumista ja Finnairista tuli ainoat valtioenemmistöiset pörssiyhtiöt.

PÄÄTÖS KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA TOIMINEEN Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiön (ITLA) pääomittamisesta tehtiin joulukuun alussa, kun eduskunnassa järjestettiin satavuotiaan Suomen juhlaistunto.

Juhlapäätös ehti olla parlamentaarisessa valmistelussa vuodesta 2016 saakka, jolloin eduskuntaryhmät esittivät omat ehdotuksensa juhlapäätösasian valmistelun pohjaksi.

Eduskunnassa juhlapäätöstä valmisteli erillinen Suomi 100 -juhlatoimikunta, jota luotsasi puhemies Maria Lohela (sin).

Toimikunnassa oli edustajia jokaisesta eduskuntaryhmästä paitsi perussuomalaisista, jotka menettivät oman paikkansa puolueen hajottua dramaattisesti viime kesänä.

Eduskunnan juhlapäätös muodostui kokonaisuudessaan valtion ITLA:lle antamasta 50 miljoonan euron osakelahjoituksesta sekä säätiön hallintorakenteiden uudistamisesta - joka voi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa säätiön hallinnon politisoimista.

Juhlapäätöksen yhteydessä säätiö velvoitettiin myös muuttamaan sääntöjään siten, että sen uudistuneena tarkoituksena on edistää ja tukea Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta.

SUOMEN VALTION huomattava lahjoitus pienelle ja tuntemattomalle säätiölle vaikuttaa  ovelasti rakennetulta ansalta, jota on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus varautui Nesteen pilkkomiseen jo toukokuussa 2016, kun se ilmoitti uudesta omistajaohjauslinjauksestaan. Tuolloin lyötiin lukkoon Neste Oyj:n uudet omistusrajoitukset, joissa valtion omistusten alaraja laski 50,1 prosentista 33,4 prosenttiin.

Rajan ylittävä osuus eli 16,7 prosenttia osakkeista siirrettiin hallituksen aikaisemmin lanseeraamalle Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:lle. Kehitysyhtiön tehtäväksi ilmoitettiin valtionyhtiöiden pääoman kierron nopeuttaminen, mutta toisin kuin valtion omistama sijoitusyhtiö Solidium Oy, se on konaan hallituksen poliittisessa ohjauksessa - eduskunnan päätösten ulottumattomissa.

TIEDETTÄVÄSTI ULKOMAISET SIJOITUSRAHASTOT ovat himoinneet pitkään osuuksia Nesteestä. Arvopaperikeskus Euroclear Finland Oy:n vuoden 2016 syyskuussa julkaistujen tilastojen mukaan yhtiön ulkomaalaisomistus nousi muutamassa vuodessa reilusta 16 prosentista 29,3 prosenttiin.

Taloussanomien mukaan kiinnostus on lisääntynyt entisestään, kun yhtiön osakkeiden arvo on pompannut rakettimaiseen nousuun. Nesteen osakkeiden arvo nousi pelkästään viime vuonna noin 34 eurosta yli 53 euroon. Ei siis ole mikään ihmekään, että sijoittajilla pyörivät sukat jaloissa.

Suurin huoleni on kuitenkin yhtiön päätäntävalta. Valtion omistusosuuden vähentyessä ulkomaiset sijoitusrahastot voivat haalia entistä enemmän valtaa yhtiön sisältä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) totesi lahjoituksesta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että eduskunnan päätöksen mukaan valtion omistusosuus yhtiöstä voi laskea niinkin alas kuin 34 prosenttiin.

Ja todennäköisesti näin myös käy. Valtioneuvoston sinetöimän lahjoituspäätöksen myötä sijoittajat saivat tahtonsa lävitse ja valtion omistaman Nesteen omistajuus hiipuu hiljalleen kaukomaille.

Kukaan itseään kunnioittava poliitikko ei pystynyt vastustamaan esitystä 50 miljoonan euron osakepotista, koska paperilla se vaikuttaisi menevän kokonaan lasten ja nuorten tukemiseen.

Esityksen torppaaminen olisi näyttäytynyt äänestäjien silmissä suorastaan epäinhimilliseltä.

Hyvin pelattu.

20 http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248639-hyvaa-tarkoittavat-holmot-ulkoistavat-neste-oyjn#comments Eduskunta hallitus Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Neste Neste Oyj Fri, 05 Jan 2018 02:31:27 +0000 Martti Asikainen http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248639-hyvaa-tarkoittavat-holmot-ulkoistavat-neste-oyjn
Laillistaminen etenee, miten kansanedustajat reagoivat? Kysymyksiä heille! http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248512-laillistaminen-etenee-miten-kansanedustajat-reagoivat-kysymyksia-heille
Nyt kun kannabiksen laillistaminen etenee niin kiinnostelee tietää kansanedustajien kantoja samoin kuin tulevien kansanedustaja ehdokkaiden.

Viimeisimpana Kalifornia joka laillisti vuoden vaihteessa kannabiksen. Kanada laillistaa kesään mennessä. Heilläkin on selvä ja järkevä suunta. Ottaa kannabis kotrollin piiriin ja sitä kautta saavat verotuloja ja vähentävät haittoja.

Tämäkin aihe vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen monien osalta. Ja koskettaa yllättävän monia, niin viihdekäyttäjiä kuin lääkekäyttäjiä.

Aihe on arka ja kaikki ihmiset eivät siitä julkisesti uskalla puhua, pelkona on työpaikan menetys, opiskelupaikan menettäminen, narkkarinleima otsaan. Eli toimin myös heidän äänenään nyt.

Kansanedustajat ovat tekemässä lakeja ja myös heillä on valta muuttaa surkeita lakeja. Huumesotahan on globaali-ilmiö ja jotkut valtiot ovat ottaneet uuden suunnan sen voittamiseen.Mitä tekee Suomi?

Minusta päihdepolitiikan ja lakien pitäisi olla haittoja vähentäviä, ei lisääviä kuten tällä hetkellä asia on.

Väestökyselyiden mukaan kannabista on joskus elämässään kokeillut noin 700 000 suomalaista. Vuoden aikana käyttää noin 200 000 ja kuukauden aikana noin 60 000. Päivittäiskäyttäjiä on noin 6 000–8 000. Kannabista käyttävät eniten 25–34-vuotiaat.

Kannabiksen käyttö näyttää lisääntyvän jokaisessa uudessa 10-vuotisikäryhmässä . Vuosina 1945–1954 syntyneistä kannabista on kokeillut ainakin kerran eläissään noin viisi prosenttia kohortista. Kymmenen vuotta nuoremmissa kokeilijoita on yli 10 prosenttia ja seuraavassa ikäkohortissa yli 15 prosenttia. Vuosina 1975–1984 syntyneistä kannabista on kokeillut 30 prosenttia ja nuorimmasta syntymäkohortista jo lähes 40 prosenttia. - lähde THL

Kannabiskokeilujen määrä tulee kasvamaan edelleen, johtuu luontaisesta poistumisesta, viittaan suurempien sukupolvien maanpoveen päätymiseen.

Professori: Suomessa kytee halu kannabiksen laillistamisesta - THL

"Erityisesti niillä, joilla on omakohtaista kokemusta kannabiksesta ja jotka tuntevat käyttäjiä, mielipiteet ovat lievemmät. Ajattelu on liberaalimpaa nuoremmissa ikäryhmissä, alle 35-vuotiaiden keskuudessa.

Erikoistutkija Karoliina Karjalainen lisää, että sitä mukaa kun liberaalimmin ajattelevan nuorison asema vakiintuu yhteiskunnassa, ajatukset kannabiksen laillistamisesta voivat siirtyä politiikkaan."

Kannabiksen lääkekäyttö on sallittua, mutta se on Fimean erityislistalla ja lääkärit eivät uskalla määrätä sitä minkään sairauden hoitoon toimilupansa peruutuksen pelossa, kiitos Valviran uhkailujen. Tämä johtuu kannabiksen laittomasta asemasta.

Fimean kanta on että kannabista ei ole tutkittu tarpeeksi mutta nopealla haulla lääketieteellisten julkaisujen tietokannasta kannabiksella löytyy kymmenkertainen määrä esim. ibuprofeeniin verrattuna. Itse asiassa kannabis on maailman tutkituin kasvi.

Tällä hetkellä Kelasta ei saa korvauksia lääkekannabiksesta niinkuin muista lääkeistä, ihmiset joutuvat maksamaan noin 600-1200 euroa, jota saavat muutamaksi kuukaudeksi lääkeitään. Se on sairastavalle ihmiselle hyvin iso ongelma. Ja saataa ajaa ihmiset laittomille markkinoille.

Myös CBD:n laillinen asema ihmetyttää, se on lääkeainelistalla, mutta sitä ei edes lääkäriltä saa. -WHO:n tuore raportti kertoo seuraavaa siitä: WHO Report Finds No Public Health Risks Or Abuse Potential For CBD

Useista EU maista tuota kannabisöljyä on saatavilla ihan normaalista kaupasta.

Alustuksen jälkeen itse kysymyksiin:

Onko lääkekannabiksen asema tällä hetkellä oikea?

Onko oikein teidän mielestänne, että ihmiset joutuvat muuttamaan Suomesta kannabispakolaisiksi maihin jossa saavat apua vaivoihinsa?

Mikä on ehdokkaan kanta kannabiksen laillistamiseen?

Mikä on ehdokkaan kanta kannabiksen kohdalla Kanadan malliin tai Coloradon malliin?

Oletteko tietoisia miten Portugalin malli toimii?

Mitä mieltä Norjan uudesta linjasta, koskien käytön dekriminalisoitia?

Miksi kannabis pitäisi pitää laittomana, jos siis olette sitä mieltä?

Ylipäänsä kannatatteko huumeidenkäytön rangaistuksen jatkamista?

Poliisien resurseja voisi käyttää paremminkin kuin kannabiksen kotikasvattajien jahtaamiseen?

Perusteluja olisi hienoa kuulla ja vielä hienompaa se olisi jos ne perustuisivat faktoihin. Koska huume on heikko perustelu.

Lisäksi muistutan lukijoita ja ehdokkaita, että minä en hyväksy alaikäisten päihteiden käyttöä!

Siksi olisi tärkeää saada kannabis sääntelyn piiriin kuten alkoholi on tällä hetkellä!

Ja muistutan että nuoret ovat jo heränneet päihteiden tuomiin ongelmiin ja osaavat torjua sosiaalista painetta. Alkoholin ja tupakan käyttö heillä on vähentynyt.

Pari linkkiä aiheeseen:

MTV - Kaliforniassa marihuana ilmestyi kauppojen hyllyille – myynnistä odotetaan miljardibisnestä

Yle - Marihuanamyymälät avasivat ovensa Kaliforniassa – Kannabiksen ostaminen viihdekäyttöön muuttui lailliseksi

BBC - Recreational cannabis use becomes legal in California

Ex-presidentti Martti Ahtisaari toteaa: ”Todennäköisesti ihan tolkun ajatus”

Mikael Jungner visioi Suomesta kannabis-bisneksen suurvaltaa – ”Mielenkiintoinen mahdollisuus”

Riippuvuutta aiheuttavien aineiden vertailu - THL -Kannabis on taulukon ja nykytiedon valossa hyvin vähän riippuvuutta aiheuttava aine.

Kannabiksen viljely hurjassa kasvussa kuusikymppisten keskuudessa – "Rouvat saavat voirahoja leivän päälle" -Yle

"Suurin osa kotikasvattajista on kuitenkin nuoria. Tyypillinen kannabiksen kasvattaja on nuori mies, jolla on 5–20 kasvia asuintiloissa.

Keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen kuvailee takavarikointien ja siten myös kasvattamisen räjähtäneen vuoden 2007 jälkeen. Kymmenen vuotta sitten poliisi takavarikoi 7 600 kannabiskasvia. Viime vuonna määrä oli 18 900 kasvia."

Huumeista on tullut taviksille sivubisnes -Aamulehti

" Osa isoista diilereistä on ihan tavallisia työssäkäyviä tai opiskelijoita."

Nuorten tupakointi vähenee entisestään, alkoholinkäytön väheneminen on pysähtynyt - Sosiaali-ja terveysministeriö

Norjassa halutaan lopettaa huumeidenkäytön rankaiseminen

Portugali dekriminalisoi huumeet 14 vuotta sitten - tämä on tilanne nyt

Ystävällisin terveisin

Teppo Syvärilä

Kannabisaktivisti, kannabisasiantuntija ja lääkekannabis esille Suomessa ryhmän perustaja

Muutamat videot katseltaviksi:

Humaania päihdepolitiikkaa ry tuottama video lisäinfoa ja keskustelua herättelemään:

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/7n35NYcVPP4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/7n35NYcVPP4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

Ja hyvä video, jonka Kioski ohjelma on tuottanut, tämä on suunnattu kai nuorille:

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/0KbMcBKoZs8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/0KbMcBKoZs8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

Legal marijuana off to blazing start in California:

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/XJuyGwgy8SE?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/XJuyGwgy8SE?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

CNN:

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/aQJDyiH3NhY?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/aQJDyiH3NhY?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/B4YgVWdThdI?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/B4YgVWdThdI?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

0

Nyt kun kannabiksen laillistaminen etenee niin kiinnostelee tietää kansanedustajien kantoja samoin kuin tulevien kansanedustaja ehdokkaiden.

Viimeisimpana Kalifornia joka laillisti vuoden vaihteessa kannabiksen. Kanada laillistaa kesään mennessä. Heilläkin on selvä ja järkevä suunta. Ottaa kannabis kotrollin piiriin ja sitä kautta saavat verotuloja ja vähentävät haittoja.

Tämäkin aihe vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen monien osalta. Ja koskettaa yllättävän monia, niin viihdekäyttäjiä kuin lääkekäyttäjiä.

Aihe on arka ja kaikki ihmiset eivät siitä julkisesti uskalla puhua, pelkona on työpaikan menetys, opiskelupaikan menettäminen, narkkarinleima otsaan. Eli toimin myös heidän äänenään nyt.

Kansanedustajat ovat tekemässä lakeja ja myös heillä on valta muuttaa surkeita lakeja. Huumesotahan on globaali-ilmiö ja jotkut valtiot ovat ottaneet uuden suunnan sen voittamiseen.Mitä tekee Suomi?

Minusta päihdepolitiikan ja lakien pitäisi olla haittoja vähentäviä, ei lisääviä kuten tällä hetkellä asia on.

Väestökyselyiden mukaan kannabista on joskus elämässään kokeillut noin 700 000 suomalaista. Vuoden aikana käyttää noin 200 000 ja kuukauden aikana noin 60 000. Päivittäiskäyttäjiä on noin 6 000–8 000. Kannabista käyttävät eniten 25–34-vuotiaat.

Kannabiksen käyttö näyttää lisääntyvän jokaisessa uudessa 10-vuotisikäryhmässä . Vuosina 1945–1954 syntyneistä kannabista on kokeillut ainakin kerran eläissään noin viisi prosenttia kohortista. Kymmenen vuotta nuoremmissa kokeilijoita on yli 10 prosenttia ja seuraavassa ikäkohortissa yli 15 prosenttia. Vuosina 1975–1984 syntyneistä kannabista on kokeillut 30 prosenttia ja nuorimmasta syntymäkohortista jo lähes 40 prosenttia. - lähde THL

Kannabiskokeilujen määrä tulee kasvamaan edelleen, johtuu luontaisesta poistumisesta, viittaan suurempien sukupolvien maanpoveen päätymiseen.

Professori: Suomessa kytee halu kannabiksen laillistamisesta - THL

"Erityisesti niillä, joilla on omakohtaista kokemusta kannabiksesta ja jotka tuntevat käyttäjiä, mielipiteet ovat lievemmät. Ajattelu on liberaalimpaa nuoremmissa ikäryhmissä, alle 35-vuotiaiden keskuudessa.

Erikoistutkija Karoliina Karjalainen lisää, että sitä mukaa kun liberaalimmin ajattelevan nuorison asema vakiintuu yhteiskunnassa, ajatukset kannabiksen laillistamisesta voivat siirtyä politiikkaan."

Kannabiksen lääkekäyttö on sallittua, mutta se on Fimean erityislistalla ja lääkärit eivät uskalla määrätä sitä minkään sairauden hoitoon toimilupansa peruutuksen pelossa, kiitos Valviran uhkailujen. Tämä johtuu kannabiksen laittomasta asemasta.

Fimean kanta on että kannabista ei ole tutkittu tarpeeksi mutta nopealla haulla lääketieteellisten julkaisujen tietokannasta kannabiksella löytyy kymmenkertainen määrä esim. ibuprofeeniin verrattuna. Itse asiassa kannabis on maailman tutkituin kasvi.

Tällä hetkellä Kelasta ei saa korvauksia lääkekannabiksesta niinkuin muista lääkeistä, ihmiset joutuvat maksamaan noin 600-1200 euroa, jota saavat muutamaksi kuukaudeksi lääkeitään. Se on sairastavalle ihmiselle hyvin iso ongelma. Ja saataa ajaa ihmiset laittomille markkinoille.

Myös CBD:n laillinen asema ihmetyttää, se on lääkeainelistalla, mutta sitä ei edes lääkäriltä saa. -WHO:n tuore raportti kertoo seuraavaa siitä: WHO Report Finds No Public Health Risks Or Abuse Potential For CBD

Useista EU maista tuota kannabisöljyä on saatavilla ihan normaalista kaupasta.

Alustuksen jälkeen itse kysymyksiin:

Onko lääkekannabiksen asema tällä hetkellä oikea?

Onko oikein teidän mielestänne, että ihmiset joutuvat muuttamaan Suomesta kannabispakolaisiksi maihin jossa saavat apua vaivoihinsa?

Mikä on ehdokkaan kanta kannabiksen laillistamiseen?

Mikä on ehdokkaan kanta kannabiksen kohdalla Kanadan malliin tai Coloradon malliin?

Oletteko tietoisia miten Portugalin malli toimii?

Mitä mieltä Norjan uudesta linjasta, koskien käytön dekriminalisoitia?

Miksi kannabis pitäisi pitää laittomana, jos siis olette sitä mieltä?

Ylipäänsä kannatatteko huumeidenkäytön rangaistuksen jatkamista?

Poliisien resurseja voisi käyttää paremminkin kuin kannabiksen kotikasvattajien jahtaamiseen?

Perusteluja olisi hienoa kuulla ja vielä hienompaa se olisi jos ne perustuisivat faktoihin. Koska huume on heikko perustelu.

Lisäksi muistutan lukijoita ja ehdokkaita, että minä en hyväksy alaikäisten päihteiden käyttöä

Siksi olisi tärkeää saada kannabis sääntelyn piiriin kuten alkoholi on tällä hetkellä!

Ja muistutan että nuoret ovat jo heränneet päihteiden tuomiin ongelmiin ja osaavat torjua sosiaalista painetta. Alkoholin ja tupakan käyttö heillä on vähentynyt.

Pari linkkiä aiheeseen:

MTV - Kaliforniassa marihuana ilmestyi kauppojen hyllyille – myynnistä odotetaan miljardibisnestä

Yle - Marihuanamyymälät avasivat ovensa Kaliforniassa – Kannabiksen ostaminen viihdekäyttöön muuttui lailliseksi

BBC - Recreational cannabis use becomes legal in California

Ex-presidentti Martti Ahtisaari toteaa: ”Todennäköisesti ihan tolkun ajatus”

Mikael Jungner visioi Suomesta kannabis-bisneksen suurvaltaa – ”Mielenkiintoinen mahdollisuus”

Riippuvuutta aiheuttavien aineiden vertailu - THL -Kannabis on taulukon ja nykytiedon valossa hyvin vähän riippuvuutta aiheuttava aine.

Kannabiksen viljely hurjassa kasvussa kuusikymppisten keskuudessa – "Rouvat saavat voirahoja leivän päälle" -Yle

"Suurin osa kotikasvattajista on kuitenkin nuoria. Tyypillinen kannabiksen kasvattaja on nuori mies, jolla on 5–20 kasvia asuintiloissa.

Keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen kuvailee takavarikointien ja siten myös kasvattamisen räjähtäneen vuoden 2007 jälkeen. Kymmenen vuotta sitten poliisi takavarikoi 7 600 kannabiskasvia. Viime vuonna määrä oli 18 900 kasvia."

Huumeista on tullut taviksille sivubisnes -Aamulehti

" Osa isoista diilereistä on ihan tavallisia työssäkäyviä tai opiskelijoita."

Nuorten tupakointi vähenee entisestään, alkoholinkäytön väheneminen on pysähtynyt - Sosiaali-ja terveysministeriö

Norjassa halutaan lopettaa huumeidenkäytön rankaiseminen

Portugali dekriminalisoi huumeet 14 vuotta sitten - tämä on tilanne nyt

Ystävällisin terveisin

Teppo Syvärilä

Kannabisaktivisti, kannabisasiantuntija ja lääkekannabis esille Suomessa ryhmän perustaja

Muutamat videot katseltaviksi:

Humaania päihdepolitiikkaa ry tuottama video lisäinfoa ja keskustelua herättelemään:

https://www.youtube.com/watch?v=7n35NYcVPP4

Ja hyvä video, jonka Kioski ohjelma on tuottanut, tämä on suunnattu kai nuorille:

https://www.youtube.com/watch?v=0KbMcBKoZs8

Legal marijuana off to blazing start in California:

https://www.youtube.com/watch?v=XJuyGwgy8SE

CNN:

https://www.youtube.com/watch?v=aQJDyiH3NhY

https://www.youtube.com/watch?v=B4YgVWdThdI

18 http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248512-laillistaminen-etenee-miten-kansanedustajat-reagoivat-kysymyksia-heille#comments Eduskunta Kannabiksen laillistaminen Kannabis huumeet päihdepolitiikka Kansanedustajat Lääkekannabis Tue, 02 Jan 2018 11:08:07 +0000 Teppo Syvärilä http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248512-laillistaminen-etenee-miten-kansanedustajat-reagoivat-kysymyksia-heille
Miksi pakaroita eduskunnalle näyttävää naispatsasta ei käännetty? http://jarmonahkamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248381-miksi-pakaroita-eduskunnalle-nayttavaa-naispatsasta-ei-kaannetty
Toimittaja yrittää ujuttaa omaa agendaansa muuten hyvään juttuun. Teenpä minäkin saman – kansanvallan arvovalta meni siinä hallitukselta ja eduskunnalta, kun hallituksessa on puolue, jota ei edes äänestetty viime vaaleissa.

Ai mitä toimittaja kirjoitti? No näin.

”Eduskunnan intendentin Liisa Lindgrenin mukaan kuvanveistäjä Aaltonen oli tarkoittanut patsaat sijoitettavaksi juuri näin kuin ne nyt ovat.

Hänen mukaansa juju on siinä, että veistoksessa naisen kannattelema ja tulevaisuutta kuvaava poika katsoo äitinsä olkapään yli kohti istuntosalia ja tulevaisuutta.

Toinen asia on, mitä poikafiguurin päässä liikkuisi nykyään, kun se näkee yhden kansanedustajan temmeltävän ympäripäissään talossa, tarttuvan toiseen kansanedustajaan väkisin ja yrittävän suudella tätä vastoin tahtoa?

Tulevaisuus? Huh, huh!

Vaan kuvaako asento tänä päivänä aivan oikein eduskunnan arvovaltaa? Kansanvallalle voi pyllistää, koska se ei ole enää muun arvoinen.”

KSML – Miksi pyllistävää naispatsasta ei käännetty? https://www.ksml.fi/kotimaa/Miksi-pyllistävää-naispatsasta-ei-käännetty-–-Koriste-poiki-tasa-arvoaloitteen-vuonna-1990/1088722

Patsaan voi katsoa vaikka täältä: https://yle.fi/uutiset/3-9814103

18 http://jarmonahkamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248381-miksi-pakaroita-eduskunnalle-nayttavaa-naispatsasta-ei-kaannetty#comments Eduskunta Sat, 30 Dec 2017 23:32:19 +0000 Jarmo Nahkamäki http://jarmonahkamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248381-miksi-pakaroita-eduskunnalle-nayttavaa-naispatsasta-ei-kaannetty
Pian vuosi vaihtuu - parempaa uutta vuotta toivotaan http://lempan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248211-pian-vuosi-vaihtuu-parempaa-uutta-vuotta-toivotaan
Tulevaa uutta vuotta vaan teillekin valtiomiehet ja valtionaiset, tai valtiohenkilöt, mitä nyt sitten haluattekin olla, siihen katsomatta. Uutta vuotta hallitukselle, jonka haihtumisen hetkeä merkittävä määrä kansalaisia jo laskeskelee. Uutta vuotta kansanedustajille, tosin siihen olisi pyrkiminen, että seuraavaksi valittaisiin Suomen kansalle edustajat, eikä lainkaan mitään koko maailman pelastajia.

Parempaa Uutta Vuotta Suomen kansalle ja muistetaan nyt se, että mikään ei paremmaksi muutu, jos emme itse siihen osaltamme vaikuta. Kulkekoot keisarit uusissa vaatteissaan, kunnes totuus heidät tuuppaa raitilta, vaan pidetään oma nuttu kuosissa ja puhutaan totuuden sanoja turuilla ja toreilla, koska ei ole muita oikeita vaihtoehtoja. Totuuden puhujat tuomitaan, mutta siitä ei ole varaa välittää, kun melko suuri osa kansastakin on harhaan johdettu. Harhaanjohtomedia on luonut ihan omat vääristyneet käsitteet, mitkä vievät todellakin harhaan natsitteluineen ja äärioikeisto käsitteineen.

Puheenaiheita revitään muutenkin, vaikka mistä, kuin myös savuverhoaiheita eduskunnalle ja eduskunnassa. Joka ikinen hipaisu on tietylle porukalle niin Me Too kampanjan aihetta, että ei vaan puheenaiheeksi nousisi ne rankemmat tapaukset, kuten raiskaukset, joiden lisääntymisen syy ei liene kenellekään epäselvä. Tosin siinä tapauksessa, jos laki olisi muutenkin kaikille sama, jokainen raiskaus ja lähentely voitaisiin käsitellä yhtä seikkaperäisesti, kuin vähäisemmätkin kotimaiset tekoset, niin hyödyksi tämä kääntyisikin kenties. Siis itse häirintäasian ruotiminen ei olisi ollenkaan huono, jos vaan siinä tosiaankin olisi keskustelussa mukana myös räikeimmät seksuaaliset häirinnät ja rikokset.

Työttömät saivat joululahjan, mitä sitäkin on yritetty selittää parhain päin, vaan ei se onnistu. Jos et töitä saa, et työttömyyskorvaustasikaan täytenä saa, mutta vaikeaa se on työllistyä, kun ei niitä työpaikkoja ole tarjolla riittävästi, saati jotain ripetuntimääriä. Aktiivitoimet ovat syvältä, koska työttömän näkökulmasta ainoa oikea vaihtoehto olisi päästä ansiotyön syrjään kiinni, millä tienata oman ja mahdollisesti perheensä elannon. Kysyttäisiinkö vasemmistolta, onko linja selkeä, miten vähävaraisten asemaa parannettaisiin. Taitaa sieltä rivien välistä kuulua laulua, kuinka kaikki maailman kansat on veljet keskenään, mutta merkitys lienee entisajoista muuttunut ja unohtunut alipalkatut ja palkattomat. Eivät nämä tänne tulevat ole mitään Kunta Kinte tyyppiä, eikä edes alueiltaan heikommassa asemassa oleviakaan, mutta niille puolustajia löytyy, vaan saanen olettaa, vähenevässä määrin.

Meillä on oma kulttuuri uhattuna, eikä tässä omassa kulttuurissa ole mitään sellaista vikaa, miksi sitä ei kannattaisi puolustaa. Mitä tekee vihervasemmisto, muuta kuin kuuluttaa, meille mahtuu, mutta eivät he kustannuksia omasta lompakostaan kaivele ja kovin vaikeaa tuntuu olevan ymmärtäminen, miksi kantasuomalaiselta vähävaraiselta täytyy vielä leikata, vaikka kieroudella, kuten nyt ns. aktiivimallissa. Miksiköhän betoniporsaista ja ajoittaisista katujen sulkemisista ei enemmälti puhuta ja pöyristellä kyseistä tarvetta? Ehkä sen keskustelun myötä olisi pakko myöntää tosiasia, että mitä tahansa voi milloin tahansa tapahtua, kun emme tiedä, mitä kaikkea porukkaa tänne on tullut muka pakolaisina.

Sanotaan, että täytyy osata rakastaa ensin itseään, jotta pystyy rakastamaan muita. Vaan jos kenelle on tämä maa ja tämä kansa rakas ja lähellä sydäntä, niin leimakirves heilahtaa toisesta leiristä. Meillä riittää maailmanhalaajia siinä määrin, että väkisinkin tulee mietittyä, mikä on heidän mieltymyksensä ja visionsa, koska he suorastaan hyökkäävät kotimaataan arvostavia kohtaan. Lisäksi on tahoja, jotka haluavat tehdä maahanmuutolla rahaa harvojen pankkitileille, mikä ei ole kansan etu, ennemminkin pois otettu osa. Inhimillinen ihmisyys on kaukana siitä, kun osa oman kansan hyvinvoinnista uhrataan monikulttuurisuuden alttarille, eikä se monikulttuurisuuskaan ole muuta kuin korulausahdus tiettyjen tarkoitusperien pyhittämiselle.

Kun siirrymme vuodelle 2018, jätetään pelot, sekä harhaluulot pois ja lähdetään sille tielle, että tähän maahan saadaan sellainen arvojohtajuus, joka kunnioittaa omaa kansaa, kansan tarpeita, hyvinvointia ja turvallisuutta.

4 http://lempan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248211-pian-vuosi-vaihtuu-parempaa-uutta-vuotta-toivotaan#comments Eduskunta hallitus Monikulttuurisuus Suomalainen kulttuuri Wed, 27 Dec 2017 12:11:25 +0000 Anne Lempinen http://lempan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248211-pian-vuosi-vaihtuu-parempaa-uutta-vuotta-toivotaan
Oi, Suomi katso kuinka hallitus kaapii köyhän viimeisenkin murenan! http://maurikokkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248046-oi-suomi-katso-kuinka-hallitus-kaapii-koyhan-viimeisenkin-murenan

100 vuotta täyttäneen Suomen kunniaksi olemme saaneet todistaa itsenäisen Suomen historian vihamielisintä hallitusta maan omia vähäosaisia kohtaan! Koskaan en ole tuntenut niin suurta häpeää maan hallituksen puolesta mitä olen tällä viikolla tuntenut. Koskaan en ole nähnyt maamme hallitusta yhtä kylmänä ja välinpitämättömänä ja suorastaan ilkkuvan vihamielisenä maan omia vähäosaisia kohtaan mitä olen viimeaikoina saanut todistaa.

Porvarihallitus on ylittänyt roimasti kaikki siihen kohdistuneet pelot ja ennakkoluulot maan köyhien ja vähäosaisten tallaamisen suhteen. Tämä hallitus ei ole ollut ainoastaan porvarillisen kovakätinen maan vähäosaisia kohtaan vaan se tuntuu suorastaan puhisevan vihaa ja samalla kuin ilkkuu Suomen köyhille ja leipäjonoissa seisoville vähäosaisille " mepäs viemme tämän yhdenkin miljoonan pois ja sille ette voi yhtään mitään! " ja näyttävät perään kaksihaaraista kieltään kuin mitkäkin käärmeet.

Kauanko kansa meinaa nöyrtyä siihen, että sitä potkitaan ja nöyryytetään yhä uudestaan ja uudestaan ja kuinka sitä ei edes enää kunnioiteta hallituksen taholta? Hallitus joka kunnioittaa kansaa ei tee niin häpeilemättömiä päätöksiä mitä hallitus juuri teki viemällä miljoonan euron tuen vähävaraisia auttavilta järjestöiltä. Yli viisi miljoonaa euroa hallitus toki aiemmin myönsi maassa laittomasti olevien auttamiseen, mutta omalta leipäjonossa seisovalta kansalta viedään pois rippeetkin. Ja tämä hallitus vielä Sipilän suulla kehtaa saarnata ja paasata arvoista! Kuten se teki silloin kun Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittiin Jussi Halla-aho.

Kuinka hallitus oikein kehtaa ja niin vain se kehtaa! Ja missä olet Soini sinä nyt joka ennen esiinnyit kansanmiehenä ja huiputit kansaa luulemaan, että olet heidän puolellaan? Sinä joka puhuit rötösherroista ja kuinka kansa tietää ikään kuin olisit koskaan kansaa arvostanut. Kansaa jolle käänsit selkäsi. Ja nyt olet hiljaa ja vaiti kun kansa joka seisoo leipäjonoissa saa nähdäkseen kuinka viimeisetkin pöydältä tippuvat muruset ovat maan hallituksen mielestä heille armopaloina liian runsaita. Ruoka avun-tuen tarve kun on tämän hallituksen mielestä pyöreät nolla. Samanarvoisina he näkevät maan omat vähäosaiset.

19.12 eduskunnassa hyväksyttiin työttömiä kyykyttävä ja alistava aktiivimalli. Työttömän työttömyysturvaa voidaan leikata täysin hänestä itsestään riippumattomista syistä 4,65% jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole osoittanut riittäviä aktiivisuustoimenpiteitä. Kuten jos hän ei kolmen kuukauden aikana ole töissä 18 tuntia tai osallistunut vähintään viiden päivän ajan työllistymistä edistäviin palveluihin. Työttömiä siis voidaan rangaista täysin hänestä itsestään riippumattomista syistä. Työtön voi haikea aktiivisesti päivittäin töitä ja hakea työllistymistä edistäviin palveluihin ja siitä huolimatta häntä voidaan rangaista! Sillä töihin pääsy taikka työllistymistä edistäviin palveluihin pääseminen ei ole työttömän itsensä päätettävissä. Mikä ihmistä voikaan nöyryyttää ja alistaa enemmän kuin se, että hän tekee kaikkensa ja siitä huolimatta norsunluuntornissaan istuvat päättäjät polkevat häntä yhä syvemmälle ahdinkoon. Moinen toiminta on omiaan kasvattamaan työttömien katkeruutta maan päättäjiä kohtaan. Ja tällainen toiminta eittämättä lisää yhä suuremmissa määrin maassa vellovaa pahoinvointisuutta, kahtiajakoa ja ruokkii erilaisia mielenterveysongelmia ja tulee ajamaan ihmisiä jopa itsemurhiin.

Vielä kertaalleen haluaisin muistuttaa kuten aiemmissa kirjoituksissani olen maininnut, kahtia jakautunut eripurainen kansakunta ei seiso kauan omilla jaloillaan. Tällaisella kansaa kahtiajakavalla politiikalla hallitus ei ole kampittamassa vain köyhiä vaan se horjuttaa jo Suomineitoa rähmälleen. Nykyinen maailma on paljon arvaamattomampi mitä se oli vielä kymmenen vuotta sitten. Aikana jolloin tarvitsemme kansamme yhtenäisyyttä te erotatte ja jaatte kansaa enemmän erilleen kuin yksikään toinen hallitus maan itsenäisen historian aikana. Historia on tällaisen toiminnan vielä tuomitseva.

0 http://maurikokkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248046-oi-suomi-katso-kuinka-hallitus-kaapii-koyhan-viimeisenkin-murenan#comments Eduskunta hallitus Hallitus työttömät Leipäjonot. köyhyys Fri, 22 Dec 2017 04:54:23 +0000 Mauri Kokkonen http://maurikokkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248046-oi-suomi-katso-kuinka-hallitus-kaapii-koyhan-viimeisenkin-murenan
Miten kansanedustajasta pääsee eroon? http://ottomeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248024-miten-kansanedustajasta-paasee-eroon
Viime päivinä on monin paikoin vaadittu kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) eroa. Vaatimuksen esittäjät eivät ole kuitenkaan aina määritelleet, mistä Hakkarainen pitäisi erottaa. Riittäisikö pelkkä erottaminen perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, vaiko kokonaan eduskunnasta? Osan kommenteista on voinut tulkita koskevan nimenomaan eduskunnasta erottamista. Mutta miten kansanedustajasta oikein pääsee eroon?

Helpoin tapa päästä kansanedustajasta eroon, on jättää äänestämättä tätä seuraavissa vaaleissa. Tämä on demokraattisen järjestelmämme pääsääntö. Kansan mandaatilla Arkadianmäelle valituksi tullut edustaja lähtee, kun kansan mandaatti päättyy. Tämän vaaleihin pohjautuvan "erottamisen" lisäksi perustuslain 28 §:ssä on säädetty tietyistä erityistilanteista.

Perustuslaki tuntee kolme eri keinoa luopua kansanedustajan tehtävästä. Ensimmäinen on edustajantoimesta vapautuminen, toinen siitä erottaminen ja kolmas edustajantoimen lakkaaminen. Edellytykset ja menettelyt kussakin tilanteessa poikkeavat jossain määrin toisistaan.

Kansanedustajan oma-aloitteinen keino luopua tehtävästään on hakea vapautusta. Mikä tahansa syy ei kuitenkaan oikeuta vapautuksen saamiseen. Eduskunnan käytäntöä vapautusten myöntämisen suhteen voidaan kutsua pidättyväksi. Kansanedustajan tehtävässä on kyse ylimmän valtioelimen jäsenyydestä, johon on tullut omalla suostumuksella ja äänestäjien määräajaksi henkilövaalissa antaman luottamuksen varassa. Historiallisesti selvästi yleisin peruste saada vapautus on ollut nimitetyksi tuleminen johonkin merkittävään virkaan tai tehtävään.

Vuoden 1979 jälkeen ainoastaan kaksi kertaa eduskunta on päättänyt olla myöntämättä pyydettyä vapautusta. Ensimmäinen tapaus koski edustaja Marjatta Stenius-Kaukosta (vas), joka halusi vapautuksen vedoten politiikan moraaliseen rappioon ja jälkimmäinen edustaja Vesa Laukkasta, joka totesi lopettaneensa kaiken poliittisen toiminnan ja puhumisen eduskunnassa. Kummassakaan tapauksessa vapautuspyyntöön ei siis suostuttu.

Valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén on todennut, että vapautusperusteeksi hyväksytään vain syitä, jotka eivät juuri voi olla painostamisen aiheita. Tämän lausunnon valossa mahdolliseen edustaja Hakkaraisen vapautuspyyntöön voisi olla vaikea suhtautua myöntyvästi. Erityisesti, kun niin moni on julkisesti vaatinut edustaja Hakkaraisen erottamista tai näin epäsuorasti implikoinut.

Sen sijaan oma kysymyksensä liittyy edustajantoimesta erottamiseen. Tällöin kansanedustaja joutuu luopumaan tehtävästään vasten tahtoaan. Ensimmäinen ja perustuslain näkökulmasta tärkein tilanne on käsillä silloin, kun kansanedustaja "olennaisesti ja toistuvasti laiminlyö edustajantoimensa hoitamisen". Mikä tahansa laiminlyönti ei riitä erottamisperusteeksi, vaan laiminlyönnin tulee olla jatkuvaa. Oikeuskirjallisuuden valossa kyseeseen voivat tulla lähinnä sairauteen perustuvat ja muut painavat henkilökohtaiset syyt. Sairaus voi luonnollisesti olla myös peruste edustajantoimesta vapautuksen saamiseen.

Eduskunnalla on mahdollisuus erottaa edustaja joko kokonaan tai määräajaksi. Päätöstä varten eduskunnan on hankittava perustuslakivaliokunnan kannanotto asiasta. Erottamiseen vaaditaan vähintään 2/3 annetuista äänistä. Ketään ei tiettävästi ole määrätty laiminlyönnin johdosta menettämään edustajantointaan.

Laiminlyönneistä johtuvan erottamisen lisäksi edustajantoimi voidaan julistaa lakanneeksi. Tämä on mahdollista silloin, kun edustaja on syyllistynyt rikokseen vaalikauden aikana. Mikä tahansa rikollinen toiminta ei kuitenkaan riitä, vaan kyse täytyy olla teosta, josta edustaja on tuomittu lainvoimaiseen vankeusrangaistukseen. Näin ollen vähäisistä rikoksista saadut tuomiot eivät oikeuta edustajantoimen lakkauttamiseen. Myöskään se ei riitä, että rikoksesta olisi voitu tuomita vankeutta, jos rangaistukseksi on kuitenkin määrätty sakkoa. Poikkeuksen muodostavat vaaleihin liittyvät rikokset, jolloin vankeusrangaistusvaatimusta ei ole.

Vuodesta 1969 lähtien edustajantoimi on julistettu ainoastaan kerran lakanneeksi. Syynä oli kansanedustajan ja entisen ministerin Kauko Juhantalon valtakunnanoikeudessa saama yhden vuoden ehdollinen vankeustuomio jatketusta rikoksesta, joka koski virkavelvollisuuden rikkomista ja lahjuksen ottamista.

Lopuksi on myös syytä todeta, ettei kansanedustajan saama lainvoimainen vankeusrangaistus automaattisesti johda edustajantoimen lakkaamiseen. Lakkaamisedellytyksen täyttymisestä huolimatta toimenpiteisiin ryhtyminen jää eduskunnan harkintaan. Lähtökohtana on, että asia tulee vireille kansanedustajan tekemällä ehdotuksella. Jos kukaan ei tee ehdotusta, ei asia myöskään tule vireille.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kansanedustajan oikeus pysyä toimessaan on vahva. Kansan mandaatilla valituksi tulleen edustajan erottaminen on tehty syystä hankalaksi. Tällä on haluttu turvata edustajantoimen pysyvyys. Olisi demokraattisten periaatteiden vastaista, jos vaaleilla valituksi tulleista edustajista voisi hankkiutua helposti eroon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö perustuslain määrääissä tilanteissa edustantoimesta voisi saada vapautusta, tulla erotetuksi tai toimi lakkautetuksi. Vaikka edustajantoimen pysyvyys on vahva, se ei kuitenkaan ole murtamaton.

43 http://ottomeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248024-miten-kansanedustajasta-paasee-eroon#comments Kotimaa Eduskunta Kansanedustaja Politiikka Teuvo Hakkarainen Thu, 21 Dec 2017 16:08:04 +0000 Otto Meri http://ottomeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248024-miten-kansanedustajasta-paasee-eroon
Ikuinen dilemma http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247979-ikuinen-dilemma
Onko järkevää sanan perinteisessä merkityksessä "rangaista" sellaista, johon rangaistus ei hänen tilansa vuoksi vaikuttaisi, olkoonkin että toisaalta hänen tilansa myös pääsasiallinen syy, minkä johdosta sopivaa rangaistusta on ylipäätään aiheellista kerääntyä pohtimaan?

Entä jos joku on ehdollistunut jotenkin ihan pimeästi, että jos pistää varvassukat jalkaan, niin sekoilee aina jotain mitä katuu myöhemmin, mutta ilman varvassukkia kaikki sujuu hyvin ja vielä paremmin?

Ongelma ei, niinq mun mielestä, ole Hakkarainen tai edes alkoholi, vaan se, miten alkoholi joihinkin ihmisiin lopulta päätyy vaikuttamaan ja kuinka paljon näitä dipsomanian tiputanssia viipeltäviä rajatapauksia todella sitten on joukossamme.

Joku voi analysoida syvemminkin, mutta sellaistakin on tietääkseni olemassa, että se ongelma nousee ajoittain, jolloin ylilyöntien tietysti ajatellaan helposti olevan pelkkää holtittomuutta alkoholin käytössä sillä kertaa. Varsin arkisten ja tavanomaisena pidetyn alkoholinkäyttäjän kuvausten mukaan, taustalla kuitenkin kasvaa jokin outo paine, joka toisinaan helpottuu vain reippaalla kupittelulla. Näin sanoi myös Soini, todetessaan kuinka työmies on kopsunsa ansainnut. Mekanismi on hakkaraisilla sama kuin kenellä tahansa, jonka viikonloput ovat kohtalaisen kosteita ja paljonko se sitten tarkoittaa, uskon lukijoiden olevan tässä toistensa parhaita tuomareita (vaikka pelkästään itsensä riittäisi jopa täydellisesti, mutta kellepä se riittäisi?).

Ainoa vaan, että vaikka se tunne pääsystä viimein putelin äärelle on hakkaraisilla muuten samanlainen kuin ns. enemmistön edustajalla, joka iltapäivästä istuu työpisteellään perjantaipullonsa helmeilevää hikoilua mielessään maiskutellen...niin enemmistön edustajan halulla juoda itsensä humalaan (sikäli kun sitä on) löytyy kuitenkin aina lopulta mittansa. Suurimmalla osalla ihmisiä asia vain on niin. Potentiaalisilla ongelmakäyttäjillä ei joissain/useimmissa tapauksissa tunnu olevan paljoakaan rajaa, siinä missä raskailla ongelmakäyttäjillä tilanteen luonne tai muiden käyttäytyminen eivät enää vaikuta hänen alkoholinkäyttönsä liiallisuuteen, eivätkä mahdolliset velvoitteet, myöskään seuraavia päiviä koskien. Kuitenkin "kohtauksen" mentyä ohi, ihminen normalisoituu krapulan myötä morkkikseen, takaumiin illan kulusta kaikkine hölmöilyineen ja kokee useinkin katumusta juomisesta/an laajemminkin. Tämä kuitenkin menee ohi nopeasti vieroitusoireiden palattua ja siitähän se kierre saa voimansa alunperinkin, että pelkän ohuen mieliteon sijaan tällainen henkilö tulee antaneeksi myöten vieroitusoireille.

Jos joku ei satu tietämään, niin vieroitusoire tietysti edellyttää ainakin orastavaa riippuvuutta. Niin sanotusti järjissään oleva erottaa ne muista ihmisistä ja yrittää kenties epätoivoisestikin puuttua toisen "tasoitteluun", mutta se jolla ne on, pitää selittää tilanteen helposti milloin milläkin. Yhä useammin. Ja useammin. Ajan myötä on mahdollista sekin, että hän on ns. täydessä tällingissä kun muut vasta aloittelevat. Se johtuu juuri tästä samasta syystä, haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä hahmottaa juomistaan, oikeastaan yhtään. Kukapa ei olisi nähnyt jossain pariskuntaa, jonka toinen osapuoli (yleensä mies) omasta mielestään ottaa vain "vähän täydennystä", "ehkä vielä yhden", eikä ymmärrä/halua ymmärtää kiskovansa kaksin käsin, sen enempää kuin hän vaikuttaa välittävän seuralaisensa varsin ilmeisestä tyytymättömyydestä? Tällainen mielletään usein kypsymättömyydeksi ja sellaistahan siinä varsin selkeästi onkin mukana, mutta kenties ammattilaisilla olisi jokin arvio kuinka monesti kyse on pelkästään siitä.

On kuitenkin monimutkaista, monimuotoista ja todella usean elämää tälläkin hetkellä koskettavaa ongelmaa helpompaa puhua esim. Hakkaraisen kelvottomuudesta kansanedustajaksi tai ehdottaa hätäpäissään pikkujoulujen lopettamista kokonaan, kuin avoimesti kohdata se kuinka paljon alkoholi lopulta tuo esiin niitä huonoja puolia itsessä ja/tai muissa, saati että kuitenkaan rohkenisi ehdottaa Eduskunnan pikkujouluja vietettäväksi...ei...eihän nyt sentään...

...ja sitä rataa.

Palataan siis Hakkaraisesta puolikkaan syklin koko painolla vielä siihen, että kyllä on kauheaa tuollainen käytös (ja onhan se), minkä jälkeen latingissa oleva kierros takaisin bashingina Hakkaraiseen.

Ikiliikkuja on keksitty, sillä on myös ikuinen moottori: laaja haluttomuus käsitellä vastaavia ilmiöitä juurineen laajemmin, mikä tietääkin sitä suurempaa löylyä Hakkaraiselle ja kahta suurempaa tuomittavuutta hänen toiminnalleen, olkoonkin että hän on sitä pyytänyt asianosaisilta anteeksi sekä ryhtynyt kaikkiin korjaaviin toimenpiteisiin vastaavan estämiseksi osaltaan jatkossa. Asia ei minulle todellakaan kuulu, mutta varmaan nyt sen verran voi julkisesti hämmästellä, että mitä enemmän hän muka vielä voisi tehdä asian hyväksi?

Vahinko on jo tapahtunut (tai kaikki niistä), eikä niitä yhdistä mikään muu kuin alkoholi. Aikoina jolloin hän ei ole juonut alkoholia, ei ole edes meinannut sattua vastaavaa. "Ei olisi tullut selevinpäin mieleenkään", kuten monesti sanotaan. Hakkaraisella on varmasti takanaan sellaisiakin juhlia, ettei mitään kaduttavaa ollut, eikä meinannutkaan. Toisella kertaa taas syntyy mm. varmastikin eräs muistettavimpia eduskuntaskandaaleja, joka päätyi peittämään alleen jopa Hesarin tietovuodosta nousseen uutisoinnin. Jos joku sattui sellaista toivomaan, niin sai toivomansa, eikä tarvittu salaliittoa.

Hmmm...ainoa todellinen kysymys lieneekin, että kauankohan tuo katuvan retuuttaminen jaksaa tällä kertaa viihdyttää?

8 http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247979-ikuinen-dilemma#comments Alkoholilaki Eduskunta Kansalaisyhteiskunta Wed, 20 Dec 2017 22:55:52 +0000 Ilkka Partanen http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247979-ikuinen-dilemma
Kulissien takana: kansanedustajien punaiset silmät http://pilvitorsti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247981-kulissien-takana-kansanedustajien-punaiset-silmat
Eilen ja tänään otsikot kirkuvat eduskunnan alkoholinkäyttöä.

Monien kansanedustajien silmät olivat tänä aamuna eduskunnassa punaiset.

Silmät eivät punoittaneet viinasta, vaan liikutuksesta – ja väsymyksestä. Monia liikutti, kun Maa on niin kaunis soi  osana eduskunnan jouluperinnettä juhlavassa valtiosalissa. Monia väsytti, koska yöunet ovat monilla jääneet muutamaan tuntiin viimeisen parin viikon ajan.

Minua myös suretti. Lähes kaikkien edustajien ja eduskunnan puolesta, jotka ovat laittaneet kaikkensa likoon näinä viikkoina oikeina pitämiensä asioiden puolesta.

Menneiden kymmenen päivän aikana eduskunta on käsitellyt koko 2018 budjetin, alkoholilain kokonaisuudistuksen ja työttömyysturvan ”aktivointimallin”. Istunnot ovat useana päivänä jatkuneet aamusta pitkälle seuraavan päivän puolelle ja useamman kerran aamuyön tunneille.

Siis salissa, ei sen ulkopuolella.

Silti eilen ja tänään otsikot kirkuvat eduskunnan alkoholinkäyttöä.

Samalla etenkin työttömyysturvan muutos on jäänyt aivan katveeseen, vaikka kyseessä on ihmiskuvaltaan ja perusteiltaan outo laki, jota kukaan ei ole vielä osannut puolustaa.

Kaikkein oudoin prosessi oli alkoholilain käsittely.

Sen ensimmäinen käsittely alkoi klo 19’30 viime viikon torstai-iltana. Meillä edustajilla oli tieto, että äänestys laista olisi perjantaiaamuna. Eduskunnan käsittelylle oli siis varattu vain torstai-ilta ja torstain ja perjantain välinen yö. Koko eduskunnan käsittelyä edelsi asiantuntijavaliokunnan eli sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely.

Valiokunnan kirjallinen yhteenveto, jota eduskunnassa kutsutaan mietinnöksi, valmistui torstaina aamupäivällä. Me edustajat siis saimme asiantuntijamietinnön käsiimme muutama tunti ennen käsittelyn alkua. Mietinnön sisällöstä neuvoteltiin viime hetkiin asiasta. Valiokunnan selvä enemmistö päätyi vastustamaan hallituksen esitystä.

Sdp esitti, että alkoholilain käsittely olisi joko siirretty ensi vuoden puolelle tai vähintään seuraavaan päivään ja päivänvaloon, mutta se ei hallitukselle käynyt. Vielä käsittelyn aikana illan tunteina Päivi Räsänen esitti pöydällepanoa, mutta se ei myöskään sopinut kaikille.

Anteeksi siis ihmiset, että en jaksa huvittua ”eduskunta äänesti kännissä alkoholilaista” –läpänheitosta.

Asia oli vakava. Käsittelyssä valiokunnan koko syksyn asiantuntijatyö mitätöitiin yhden illan ja yön aikana ja äänestystulos oli toinen kuin valiokunnan kanta.

Lisäksi nyt on käynyt ilmi, että kun salissa argumentoitiin niin salin ulkopuolella pari perussuomalaista on törkeillyt ja örveltänyt.

Myös työttömyysturvan ”akvivointimalli” kärsi vastaavista käsittelyaikatauluista. Sitä on ansiokkaasti kuvannut esimerkiksi Tarja Filatov blogissaan.

Molemmissa asioissa tehtyjen päätöksien puolustaminen asia-argumenteilla ontui. Minusta tehtiin päätökset, jotka ovat ongelmallisia monien heikoimpien ryhmien kuten lasten tai työttömien näkökulmasta.

Toivumme näistä viikoista nopeasti. Silmät kirkastuvat. Univelka tulee kuitattua. Pienen hengähdystauon jälkeen kansanedustajat palaavat arkeensa ja tekevät taas kaikkensa puolustaakseen niitä asioita, joiden puolesta työtään tekevät.

Mutta älkää please enää jaksako viinaläppää. Ja please perussuomalaiset koittakaa tajuta, että nyt on enemmän kuin mokattu. Ei tuollainen kuulu eduskuntaan (tai oikein mihinkään).

5 http://pilvitorsti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247981-kulissien-takana-kansanedustajien-punaiset-silmat#comments Kotimaa Aktiivimalli Alkoholilaki Eduskunta Politiikka Wed, 20 Dec 2017 20:01:05 +0000 Pilvi Torsti http://pilvitorsti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247981-kulissien-takana-kansanedustajien-punaiset-silmat
Aidosti #häirinnästävapaa Eduskunta http://janikatakatalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247932-aidosti-hairinnastavapaa-eduskunta
Olen hyvin surullisena ja pettyneenä seurannut viimeaikaisia tapahtumia työpaikassani eduskunnassa. YLE julkaisi viime viikolla selvityksen, jonka mukaan useampi kuin joka kymmenes avustaja on kokenut seksuaalista häirintää kuluvan vaalikauden aikana. Suurimmassa osassa avustajien ja muiden työntekijöiden vastauksista toistuu kertomus, jossa ahdistelijalla on ollut valta-asema suhteessa ahdisteltavaan.

Avustajat ilman rajoja –verkosto otti jutun ilmestymisen jälkeen kantaa siihen, että eduskunnan hallinto on suhtautunut puutteellisesti ja jopa haluttomasti kansanedustajien avustajien ilmoittamiin häirintätapauksiin. Häirinnän yleisyys on ollut tiedossa toistuvasti teetetyissä työpaikkaselvityksissä, mutta uusia toimia tilanteen korjaamiseksi ei ole toteutettu. Tai no, eduskunta kyllä laittoi ulos tiedotteen, jonka mukaan eduskunnassa on häirinnälle nollatoleranssi. Nollatoleranssi ei kuitenkaan synny pelkästään siitä tiedottamalla.

Eduskunnassa käytiin juuri ajankohtaiskeskustelu, jossa kaikenlainen häirintä tuomittiin yksimielisesti. Kansanedustajat myös peräänkuuluttivat eduskunnalta vaadittavaa esimerkkiä häirinnän kitkemisessä.

Eipä kulunut aikaakaan, kun saimme lukea perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen käyneen humalassa käsiksi edustajakollegaan ja tehneen hänelle väkisin seksuaalisen teon eduskuntatalossa. Anteeksipyyntökin oli muotoa ”ei tule toistumaan ennen kuin olen seuraavan kerran kännissä”. Hakkaraisen mukaan seksuaalisesta häirinnästä ei kannata välittää, koska siitä ei jää jälkeä.

Pöyristyttävää! Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että eduskunnan hallintojohtajan mukaan eduskunnan häirinnänvastaisissa toimissa ei juurikaan ole parannettavaa. Häirintää kokeneen tulisi ensisijaisesti selvittää tapaus itse häiritsijän kanssa. Uusia sanktioita ei hänen mukaansa ole tarvetta asettaa häiritsijälle. Eduskunnan puhemies esitti ratkaisuksi pikkujoulujen kieltämistä ja tekijän nuhtelua.

Seksuaalisesta häirinnästä on aina jouduttava vastuuseen, oli kansanedustaja tai ei. Pikkujoulujen kieltäminen tai nuhtelu eivät ole ratkaisuja. Eduskunnan tulee näyttää esimerkkiä ja sen tulee toimillaan näyttää, mitä nollatoleranssi käytännössä tarkoittaa.

Eduskunta voisi esimerkiksi

Nimetä häirintäyhdyshenkilöt, joihin häirintää kokenut voi olla yhteydessä

Kouluttaa työyhteisöä tunnistamaan häirintätilanteet ja antaa työkaluja puuttua niihin

Asioiden tulee myös mennä aidosti eteenpäin organisaatiossa ja johtaa johonkin. Häirinnän uhrille ei saa kasata liian suurta taakkaa tai riskiä asian edistämisestä.

Lisäksi eduskuntaryhmän tulee sulkea häirintään syyllistynyt ”jäähylle” eduskuntaryhmästä ja puolueen keskeisistä luottamustoimista.

Janika Takatalo
Olen hyvin surullisena ja pettyneenä seurannut viimeaikaisia tapahtumia työpaikassani eduskunnassa. YLE julkaisi viime viikolla selvityksen, jonka mukaan useampi kuin joka kymmenes avustaja on kokenut seksuaalista häirintää kuluvan vaalikauden aikana. Suurimmassa osassa avustajien ja muiden työntekijöiden vastauksista toistuu kertomus, jossa ahdistelijalla on ollut valta-asema suhteessa ahdisteltavaan.

Avustajat ilman rajoja –verkosto otti jutun ilmestymisen jälkeen kantaa siihen, että eduskunnan hallinto on suhtautunut puutteellisesti ja jopa haluttomasti kansanedustajien avustajien ilmoittamiin häirintätapauksiin. Häirinnän yleisyys on ollut tiedossa toistuvasti teetetyissä työpaikkaselvityksissä, mutta uusia toimia tilanteen korjaamiseksi ei ole toteutettu. Tai no, eduskunta kyllä laittoi ulos tiedotteen, jonka mukaan eduskunnassa on häirinnälle nollatoleranssi. Nollatoleranssi ei kuitenkaan synny pelkästään siitä tiedottamalla.

Eduskunnassa käytiin juuri ajankohtaiskeskustelu, jossa kaikenlainen häirintä tuomittiin yksimielisesti. Kansanedustajat myös peräänkuuluttivat eduskunnalta vaadittavaa esimerkkiä häirinnän kitkemisessä.

Eipä kulunut aikaakaan, kun saimme lukea perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen käyneen humalassa käsiksi edustajakollegaan ja tehneen hänelle väkisin seksuaalisen teon eduskuntatalossa. Anteeksipyyntökin oli muotoa ”ei tule toistumaan ennen kuin olen seuraavan kerran kännissä”. Hakkaraisen mukaan seksuaalisesta häirinnästä ei kannata välittää, koska siitä ei jää jälkeä.

Pöyristyttävää! Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että eduskunnan hallintojohtajan mukaan eduskunnan häirinnänvastaisissa toimissa ei juurikaan ole parannettavaa. Häirintää kokeneen tulisi ensisijaisesti selvittää tapaus itse häiritsijän kanssa. Uusia sanktioita ei hänen mukaansa ole tarvetta asettaa häiritsijälle. Eduskunnan puhemies esitti ratkaisuksi pikkujoulujen kieltämistä ja tekijän nuhtelua.

Seksuaalisesta häirinnästä on aina jouduttava vastuuseen, oli kansanedustaja tai ei. Pikkujoulujen kieltäminen tai nuhtelu eivät ole ratkaisuja. Eduskunnan tulee näyttää esimerkkiä ja sen tulee toimillaan näyttää, mitä nollatoleranssi käytännössä tarkoittaa.

Eduskunta voisi esimerkiksi

• Nimetä häirintäyhdyshenkilöt, joihin häirintää kokenut voi olla yhteydessä
• Kouluttaa työyhteisöä tunnistamaan häirintätilanteet ja antaa työkaluja puuttua niihin
• Asioiden tulee myös mennä aidosti eteenpäin organisaatiossa ja johtaa johonkin. Häirinnän uhrille ei saa kasata liian suurta taakkaa tai riskiä asian edistämisestä.
• Lisäksi eduskuntaryhmän tulee sulkea häirintään syyllistynyt ”jäähylle” eduskuntaryhmästä ja puolueen keskeisistä luottamustoimista.

Janika Takatalo

9 http://janikatakatalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247932-aidosti-hairinnastavapaa-eduskunta#comments Kotimaa Ahdistelu Eduskunta Häirinnästävapaa Häirintä metoo Tue, 19 Dec 2017 21:30:32 +0000 Janika Takatalo http://janikatakatalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247932-aidosti-hairinnastavapaa-eduskunta