sallamaaritm

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhdysvallat

Trump puhui omalle kannattajajoukolle

Seuraava teksi on analyysi Trumpin eilisestä televisiopuheesta.

 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti virkakautensa ensimmäisen julkisen puheen, mikä uutisoitiin suoraan hänen työhuoneestaan. Niin kutsutut Oval Office-puheita on pääsääntöisesti pidetty erilaisten katastrofien yhteydessä, jolloin presidentti on pyrkinyt puhuttelemaan kansaa kriisitilanteessa. Ronald Reagan mm. puhui kansalle syyskuussa 1983 Neuvostoliiton ammuttua alas Korean Airlinen lennon 007 ja Bill Clinton taas kertoi kansalle Daytonin rauhansopimuksen etenemisestä.

 

Kaksi vuotta on lyhyt aika vaalikampanjalle

Massachusettsin senaattori Elizabeth Warren ilmoitti vuoden viimeisinä päivinä muodostavansa Presidential explotarory committeen ja ilmoittautui näin tavoittelemaan demokraattien presidenttiehdokkuutta. Aiemmin joulukuussa saman oli tehnyt Obaman hallinnon entinen asuntoministeri Julian Castro.

Hevosenleikkiä Huizingan Nevadassa

Leikki on saavuttanut hypersoonisen ejakuloinnin tason.

Johan Huizinga toteaa vuonna 1938 ilmestyneessä teoksessaan Leikkivä ihminen (Homo ludens):

”Leikin olemassaolo vahvistaa jatkuvasti mitä korkeimmassa merkityksessä kosmisen asemamme yliloogillista luonnetta. [– –] Me leikimme ja tiedämme leikkivämme. Siis olemme enemmän kuin pelkkiä järkiolentoja, sillä leikki on järjetöntä.” (Suomennos 1947, sivu 11.) Vuonna 1939 alkoi toinen maailmansota.

Kuinka monta uhria vaaditaan?

Suomen on erkaannuttava ulkopolitiikassaan Yhdysvalloista. Trumpin armeija pudottaa pommin joka kahdestoista minuutti, eikä sellaisen hiljainen hyväksyminen ole mitenkään perusteltavissa. Linja muuttuu tai jatkamme hiljaisuudella osallisuutta.

Onko Trumpilla turvallisuuspoliittista doktriinia – tai onko Yhdysvalloilla?

Olin äskettäin Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa, jossa oli teemana Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikka presidentti Trumpin kaudella. Onko muodostumassa peräti uusi doktriini, kysyttiin seminaarin otsakkeessa. Kysymykseen ei tullut selvää vastausta, mutta puheiden ja keskustelun sävystä voi päätellä, että ei mitään sellaista ole syntymässä, mikä ansaitsisi doktriinin nimen.

Näkökulma: Trumpille jäi hyvin vähän vaihtoehtoja Syyrian suhteen

Pari päivää sitten ulkopolitiikassa alkoi kuohua, kun Yhdysvallat ilmoitti täysin varoittamatta, ettei se pyri enää Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kaatamiseen. Samalla se kuitenkin varoitti, ettei aio tukea Syyrian jälleenrakennusta, jos maan hallinnossa ei nähdä perustavanlaatuista muutosta.

Mitä peliä pelataan nyt Yhdysvaltain sijoitusmarkkinoilla?

 

Mitä peliä pelataan nyt Yhdysvaltain sijoitusmarkkinoilla? 

Moni maksaisi miljoonan, jos saisi tietää. Pitää vain olla se miljoona tai sen verran huimapäinen, että hankkii lainamarkkinoilta sen tai monta.

Kiitospäivän ja Naistenpäivän välillä yleensä tapahtuu. 

Mitä uudistettiin kun Pohjois-Amerikan vapaakaupasta neuvoteltiin?

USA, Meksiko ja Kanada neuvottelivat uuden Naftan/Tlcanin. Tässä artikkelissa selitän 1) Naftan historiallisen taustan etenkin Meksikon ja USA:n suhteiden valossa ja 2) alkuperäisen Naftan ”tosiolemuksen” ja vaikutukset. Sitten tarkastelen 3) uudelleenneuvotteluja ja niiden tuloksia. Lopussa pohdiskelen 4) entäpä jos -tyyliin.

USAn vaalisotkut

Suomalainen on tottunut, että häntä seurataan tarkasti. Jo Ruotsin vallan ajoilta periytyi väestökirjanpito kirkonkirjojen muodossa. Vieläkin muuttoilmoitus maistraatille on lakisääteinen. 

Yhdysvaltoihin muuttanutta ihmetyttää, että tämän resoluution systeemiä ei ole siellä olemassa. Jopa väestönlaskenta perustuu yli 200 vuotta vanhaan United States Census -menetelmään, jossa  10 vuoden välein kierretään kaikkien asuntojen ovelta ovelle ja kysellään, että montako ihmistä täällä asuu. 

Amerikkalainen metsänhoito

Kaliforniassa riehuvat laajat metsäpalot. Presidentti Donald Trump kaikkien asioiden erikoisasiantuntijana ja aina oikeassa olevana valtion päämiehenä on sanonut palojen johtuvan huonosta metsänhoidosta. Olen tästä asiasta Trumpin kanssa aivan samaa mieltä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä