sallamaaritm

Kaikki blogit puheenaiheesta Liikenne

Liikenne ruuhkat.

JÄRKYTTÄVÄÄ LUETTEVAA LIIKENNESUUNNITELUSTA!

Helsingin Sanomissa 8.11.2018 olleessa Kaisu Moilasen kirjoittamassa kaupunki osion artikkelissa 
”Ajoiko aika kehäteiden ohi? Kehä II ei olekaan saamassa jatkoa: ”Jos rakennamme teitä, niin ne täyttyvät autoista”” 
 

Artikkelissa mainittiin muun muuassa seuraavaa:
 

”Mal-suunnitelman tavoitteena ovat seudun kasvun ohella päästövähennykset. Se [Kehä II:n jatke] veisi kehitystä väärään suuntaan”, Puntanen sanoo.

Autoverosta luopuminen olisi myös ympäristöteko

Meidän ihmisten aiheuttama osuus ilmastonmuutoksesta johtuu suurelta osin fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Liikenne tuottaa noin viidenneksen maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Osuus on pysynyt melko samana jo pitkään. Samaan aikaan kuitenkin useimmat tieliikenteen päästöistä ovat vähentyneet selvästi aina 1980-luvun lopulta lähtien, vaikka liikennemäärät ovatkin kasvaneet. Liikenteen päästöjä ovat hillinneet mm. puhtaammin palavat polttoaineet ja pakokaasuja puhdistavat katalysaattorit.

Postihan kulkee?

Olen elänyt elämäni suurena Postin ystävänä, mitä nyt lapsena kerran sievästi kiukkusin postin tädille, kun teipillä sulkemani paketti ei kelvannut, vaan ympärille piti lisätä narua, koska laki niin käski. Noin ylipäätään Posti oli kaikkine viranomaispykälineen jotenkin salaperäinen ja kunnioitettava laitos. Se löysi kenet tahansa ja toi joka päivä monta hauskaa kirjettä. Hienointa oli, että onnittelu- tai joulukortin saattoi pudottaa postilaatikkoon tietäen varmasti, että se oli perillä juuri oikeana päivänä – poislukien sunnuntai, toki.

Nopeusrajoitusten korottaminen

Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) mukaan nopeusrajoituksia voitaisiin koemielessä nostaa moottoriteillä ensin tehtävien selvitysten jälkeen. Suuremmilla nopeuksilla liikenteen arvioidan sujuvan paremmin ja liikenneturvallisuuden paranevan. Viimeksi mainittu peruste laittaa kyllä kohottamaan kulmakarvoja.

Kymmenen kilometrin korotus tuntivauhteihin ei sinänsä hyväkuntoisilla teillä ja kalustoilla ole maata mullistava. Teiden kunnosta huolehtimisen pitäisi kuitenkin olla konkreettista eikä mitään poliittisissa puheissa esitettyä vaalihöpinää, jos rajoituksia nostetaan.

Anne Bernerin ilmastobluffi

Yrittääkö Berner verottaa autoilijoita nyt "ilmastobluffin" avulla - ratkaisu löytyy kuitenkin metsästä ja kaasusta suurteollisuuden kautta

Helsinki – moderni kaupunki vai ideologiaviidakko?

Kukaan, puoluekannasta riippumatta, ei ole tyytyväinen Helsingin nykyiseen rakentamisen ja liikennesuunnittelun tulokseen.

Niin. Se on tehty politiikalla, ei arkijärjellä.

Vai voiko joku liikennesuunnittelusta vastaava sanoa lapselleen, että mennäänpä kuule katsomaan Länsiväylän ruuhkia, ne ovat isin aikaansaannoksia?

Saako kukaan liikennesuunnittelusta vastaava töitä Suomeen tulevalta Amazonilta kertomalla, että aika paljon minun ansiostani Helsingin katutyöt ovat niin huonosti koordinoituja, että se haittaa ihan kaikkien helsinkiläisten elämää?

Sähköistetään liikenne ja viherretään sähkö

Suomessa on Euroopan vanhin autokanta. Syynä tähän lie autoilun ja auton hankinnan kova verotus. Tänä hiilitietoisuuden aikana hiilijalanjälkeä tulisi ajatella elämän eri osa-alueiden kantilta, ja yksi näistä on liikenne. Jos sähköntuotantomme olisi vielä mahdollisimman ekologista – ideaalitilanteessa ydinvoimaa uusiutuvien tuella – niin sähköistämällä liikenteen leikkaisimme hiilidioksidipäästöjä reilusti.

 

Kuinka lujaa kevytauton tulisi kulkea?

Kuinka lujaa kevytauton tulisi kulkea? 45 vai 60 km/h? Jotain siltä väliltä? Päätämme asiasta liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Kerro mielipiteesi.

Tarkemmin asiasta:

Eduskunta on alkanut käsitellä hallituksen esitystä nk kevytautoista. Kyse on uudesta ajoneuvotyypistä, joka on tarkoitettu nuorten, eli 15-17 vuotiaiden käyttöön.

Kevytautot – liikenteen sujuvoittamiselle lisää haasteita ja kannusteita?

Hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen kevytautoista. Tavallisia autoja alettaisiin muuntaa 15-17-vuotiaiden menopeleiksi rajoittamalla niiden nopeus 45 kilometriin tunnissa. Ajatuksena on lisätä nuorten  turvallisuutta tieliikenteessä, kun mopoautojen eli kevyiden nelipyörien tilalle voitaisiin ottaa turvallisemmalla korirakenteella varustettuja vaihtoehtoja. Ehkä ne olisivat myös ajan oloon edullisempia, vaikka kyse olisikin vuosimalliltaan melko uusista autoista. Siinä esityksen hyvät puolet yhdestä lähtökohdasta ja tulokulmasta tarkasteltuna. Mutta vain yhdestä.

Kannattaisiko tietyömaat kieltää Helsingistä?

Helsinki on jälleen kerran ollut täynnä tietyömaita läpi kesän. Pahimmillaan tai parhaimmillaan voi olla käynnissä jopa 800 työmaata ja vuositasolla noin 7.000.

Ei ihme, jos välillä tuntuu, että kaupunki on yksi suuri liikenteen poikkeusjärjestely. Sujuva liikkuminen niin jalankulkijana kuin ajoneuvon kuljettajana vaikeutuu ja hermoja saattaa kiristää viikkotolkulla auki olevat kuopat, varsinkin jos niissä ei näy työmiehiä. Työmaat poistamalla poistuisi myös tämä haitta?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä