sallamaaritm

Sananvapauteen kuuluu vastuu - ei heikompien lyöminen

Kokoomusnuorten tavoiteohjelma on ollut viime päivinä Suomen poliittisen kentän ykkösuutinen. Minä myös olen sitä lueskellut, provosoitunutkin ja ampunut muutamat kärjet alas - kaikkinensa sen jyrkkyyttä ihmetellyt. 

 

Muutama päivä on pitänyt tätä kaikkea sulatella ja seurata sivusta. Jos jotain hyvää tässä vilkkaassa keskustelussa on ollut, niin ainakin se, että kerrankin suomalaisessa päivänpolitiikassa on ollut esillä joku poliittinen nuorisojärjestö ja sen ohjelmatyö - poliittiset nuorisojärjestöt herättävät mielenkiintoa. 

 

Keskustelu tavoiteohjelmasta on ollut osittain kiivasta. Riskinä kiivaudessa on monesti kommenttien yliammunta - ja niinpähän siinä vähän kävi nytkin. Tämä vellova keskustelu on pyörinyt paljon Kokoomusnuorten uuden puheenjohtajan Susanna Kosken ympärillä ja kanavoitunut paikoitellen rankaksi henkilövihaksikin. Kuitenkin jos vastustamme vihapuhetta, emme saa sallia sitä myöskään Koskeen kohdistuvana. Kenenkään natsiksi haukkuminen ei synnytä rakentavaa vuoropuhelua. Kokoomusnuoret ovat toivoneet, että tavoiteohjelmaan tutustutaan todella ensin, ennen kuin sitä ammutaan alas – tämä on oikeutettu ja kohtuullinen toive. 

 

Kun Kokoomusnuorten viime vuosien poliittisia ohjelmia ja kannanottoja vertaa, on uusi tavoiteohjelma hyvin linjassa aiemman kanssa eivätkä tuoreet linjaukset siinä mielessä yllätä. Tavoiteohjelma on kulkenut useiden vaiheiden ja kirjoittajien käsien läpi ja on jäsenistön liittokokouksessa hyväksymä, ei suinkaan uuden puheenjohtajan oma tavoitelista. Se siis kuvastaa hyvin laajemmin kokoomusnuorten ajatusmaailmaa, joka näkyy varmasti myös ennen pitkää ukko-kokoomuksen liukumisena Kataisen keskustaoikeistolaisesta puolueesta piiruja oikealle. On annettava tunnustusta, että kokoomusnuoret ilmaisevat avoimesti ja rehellisesti omat mielipiteensä, eivätkäilkkakanervat ja tarutujuset heitä vaienna.  

 

Niin puolueiden kuin niiden nuorisojärjestöjen välillä on luonnollisestikin eroja, jonka Kokoomusnuorten tavoiteohjelma osoittaa näkyvästi. Kohuttuun ohjelmaan tarkemmin tutustuessa on hymykin irronnut tältä lukijalta: useimmat kohdat, jotka keskustalaiset varmasti hyväksyisivät ovat niitä, joita nykyinen kokoomusjohtoinen hallitus vastustaa. 

 

Esimerkiksi nostettakoon se, että kokoomusnuoret sanovat, ettei kunnan koko ole itseisarvo ja että kuntien perustuslaillista itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa jatkossakin. (Hurraa-huutoisia kannusteita) Hyvä niin, mutta juuri näitä periaatteita Kataisen hallitus ja kokoomuslainen kuntaministeri polkevat lähidemokratian periaatteita vähätellen. Kokoomusnuoret, kuten keskustakin, vastustaa EU:n liittovaltiokehitystä. Heitänpä kysymyksen ilmaan; mikä puolue onkaan sitä Suomessa eniten ajanut? 

 

Eli keskustanuorena tarkastellen ohjelmassa on myös kohtia, joita osa meistäkin voisi allekirjoittaa – sellaisenaan tai lievennetyssä muodossa. Sitten on kyllä paljon sellaistakin, joka ei ole ollenkaan sopusoinnussa ajatusmaailmamme ydinkohtien kanssa.  

 

Ja tämä viikko on vahvistanut ajatustani siitä, mikä minua eniten tökkii jyrkän oikeistolaisessa ajattelussa. Se on ihmiskuva. 

 

En ymmärrä yritystä mitätöidä ihmisten kuulumista yhteisöihin ja yksilöiden omien taustojensa kiistämistä ääriyksilökeskeisellä ideologialla. Pelkkä väkivallan ja siihen yllyttämisen kriminalisointi ei riitä suojelemaan heikompia väestöryhmiä. Vahinkoa ja vaaraa aiheuttaa myös valheellisten ja vihaa nostattavien väitteiden levittäminen. Sananvapauteen kuuluu aina myös vastuu. Totean tämän, vaikka jaan kuuluisan ajatuksen ”vaikka olisin verisesti eri mieltä kanssasi, olen valmis kuolemaan sen edestä, että saat esittää mielipiteesi”. 

 

Alkiolaisen aatteen ydin ja keskus on ihminen, ihmisyysaate. Minä pohjaan keskustalaisena maailmankuvani tasa-arvoiseen hyvinvointiin ja tiedän, että ei ihmiselämän pidä olla eloonjäämistaistelua, jossa vahvimmat pärjäävät ja heikot karsiutuvat. Koventuvien arvojen aikana kaipaan enemmän kohtuullisuutta, inhimillisyyttä, yhteisöllisyyttä ja välittämistä. Yhteiskuntaa tulee rakentaa ihmistä kannustaen - ei lyöden. Suomalaisen yhteiskunnan on jatkossakin toimittava turvaverkkona. Se tulee kyllä päivittää tähän päivään ja tämän päivän ongelmia tukevaksi. Esimerkiksi voimme laatia sosiaaliturvaan tiettyjä kiristyksiä ja painopisteen siirtämistä enemmän kannustavampaan suuntaan. Kehitysavun sisältöäkin voimme tarkastella, meneekö se varmasti perille ja miten teemme siitä vaikuttavampaa. 

 

Meidän tulee olla aina valmiina auttamaan tarvittaessa vertaisiamme nousemaan jaloilleen. Kaikilla ihmisillä ei ole voimaa nousta ahdingostaan, jonne hän on omasta tai ilman syytä ajautunut. Ja siellä ahdingossa voin joku päivä olla minä tai sinä. Ei sitä ennalta tiedä, mutta turvatumpaa on, kun yhteiskunnallisessa työssäkään kaveria ei jätetä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

- "Vahinkoa ja vaaraa aiheuttaa myös valheellisten ja vihaa nostattavien väitteiden levittäminen."

Entä, jos vihaa nostattava väite ei ole valheellinen?

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Minuakin kiinnosti mitä tässä kohua herättäneessä kokoomusnuorten julistuksissa sanottiin.
Huhuja, eteenkin poliittisilta vastustajilta ei pidä uskoa, lukekaa alkuperäinen teksti!

http://www.kokoomusnuoret.fi/

Tavoiteohjelma 2014
http://www.kokoomusnuoret.fi/wp-content/uploads/TA...

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Itse luin nuo kokoomusnuorten teesit lävitse. On ymmärrettävä, että jokainen niistä tulee syvällisemmän keskustelun pohjaksi avata, eikä johtopäätöksiä voi tehdä yhden virkkeen perusteella.

Miten esimerkiksi vähemmistövaltuutetun viran lopettaminen oikeasti heikentäisi esimerkiksi romanialaisten romanien asemaa Suomessa ? Toisaalta miten paljon vähemmistövaltuutetun virka on parantanut romanialaisten romanien asemaa ? Onko siis niin, että kun vähemmistövaltuutetun viralla ei ole onnistuttu aikaansaamaan parannusta vähemmistöjen asemaan, niin se pitää laikkauttaa ja keksiä jotakin uutta ? Miten vähemmistövaltuutettu on mm. tässä asiassa ottanut kantaa Hanna Maylettin dokumenttielokuvaan "Kerjäläiselokuva" ? Viimemainitun osalta tuntuu, että ko. dokumentti ja sen esiin tuomat näkökulmat haluttiin laittaa osastoon "Asiasta ollaan hiljaa".

Toisin sanoen yhden teesin takana on lukemattomia ongelmia, näkökulmia ja myös useita avoimia kysymyksiä. Kysessähän on kokoomusten nuorten näkemys ja linjaus niistä konkreettisista toimenpiteistä, joilla tämän valtakunnan asiat saadaan paremmalle mallille.

Miksi tähän on päädytty ? Näkisin, että hyvin pitkälle siihen vaikuttaa mm. maassamme vuosikymmeniä pyöritetty sosiaalisopan keittäminen ja jatkuva tukiaisiin perustuva politiikka. Tämän politiikan perustanahan on ollut se, että lainsäädännöllä synnytetään valtiolle ja kunnille velvoitteita, joiden maksumiehellä, veronmaksajalla, ei kuitenkaan ole resursseja kustantaa tätä pelkkien mielikuvien, välistävetämisen ja toisaalta idealismin siivittämää toimintaa.

Muuten tuosta Euroopan liittovaltion vastustamisesta ja keskustalaisten hurraa huudoista. Mitä mahtoikaan Santeri Alkio ideoida Euroopan yhdysvalloista vuonna 1920 ? Oheisesta linkistä voi myöskin lukea Alkio mielipiteitä ei suomalaisten kohtelusta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Santeri_Alkio

No erään yksityiskohtana omalta osaltani olin tyytyväinen KNL:n kantaan Ottawan sopimukseen liittyen. Se asiakin vaatisi täydellisen uudelleen käsittelyn.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Erinomainen video, jonka sanoma kiteytyy hyvin tähän lainaukseen: "Every time we try to make free speech less offensive, we create far more problems than we solve."

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kepulla itsellään on pitkät ja vähemmän kunniakkaasti perinteet sananvapauden rajoittamisesta.
Ennen oli kekkoslovakkia. Nyt taas on muut metkut mielessä.

Käyttäjän ElinaVainolainen kuva
Elina Vainikainen

Blogisti lienee tähän historiaan syytön.

Anteeksi nyt, mutta minua sapettaa tavattomasti tämä nuoren polven avauksien teilaaminen vetoamalla historiassa tehtyihin virheisiin, etenkin, kun tällä(kin) palstalla tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Itselläni ei ole täällä blogia, mutta ihan varmasti aina jotain kirjoittaessani noin seitsemännessä kommentissa mainittaisiin Neuvostoliitto.

Ei ole ihan reilua nuoria kirjoittajia kohtaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Plokisti on varmaankin syytön mutta Kepu ei!

Pentti Juhani Järvinen

Ei sekään ole reilua puolueisiin kuulumattomia kansalaisia kohtaan, että ne kaikki - käytännössä kaikki ja jokainen - unohtaa oman ja Suomen tasavallan lähihistorian ja oman roolinsa siinä.

Yksikään puolue ei noussut yya-aikana puolustamaan perimmäisiä kansalaisoikeuksia. Kaikki sovelsivat Helsingin kuulun Etykin jälkeen NL:n ihmisoikeuksia rajoittavia käsityksiä ns. "oikeuskoriin." Kaikki hyväksyivät de facto sensuurin.

Ja nyt siis kaikki - kaikki ja jokainen - on joko ymmärtämättä mitään tai unohtanut kaiken. Yksikään ei ole todella oppinut määrittelemään vastuita ja ottamaan ne. Eli jokainen on heikko jopa "tasavallan" määrittelyssä.

Eihän tämä Sallamaarit ollut yya-aikaan missään vastuussa mistään, ei edes olemassa. Mutta jos Alkion tuo esiin, voisi ymmärtää hiukan muitakin historioita. Ja selvittää niitä myös.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #9

"Yksikään puolue ei noussut yya-aikana puolustamaan perimmäisiä kansalaisoikeuksia. "

Olihan siellä 70-luvun ryhdikkäin suomalainen poliitikko Jori Cee ja Perustuslaillinen Kansanpuolue.

Pentti Juhani Järvinen Vastaus kommenttiin #15

Kyllähän George E ja Perustuslailliset yrittivät. Hän kuten monet muut oli usein "manipuloitu" asioista sivuun. Eli heitä pantiin esiin tilanteissa, jotka eivät laillisuuden tavoitetta auttaneet. Kun olen itse Lahdesta, kuten George, tunsin tilanteen hyvin. Siellä jouduin jo koulupoikana sekaantumaan perheen valokuvaamon filmien ja arkistojen manipulointiin KGB:n suomalaisten henkilöllisyyksien teoissa. Se oli valtion vastuu, jota se ei ottanut.

Tässä yhteydessä nulikkaiän katutappeluja ja kivisotia käytettiin omituisen "uhan" fabrikointiin. Sitä edusti joku George E:n tyyppinen henkilö, siis katutappelija. Myöhemmin olisi tullut uskoa, että se oli George, minkä tarkistus osoitti vääräksi. Olin silloin mm. toimittaja Viikkosanomissa, joka teki pienen jutun Georgesta.

Juttu toistettiin toisen "laittomuuden" yhteydessä. Valtio istui niskallani,kun olin viisi vuotta Pariisissa PE/Tiedustelulle. Eli se mm. rekisteröi "laittomasti" ääneni rva Mauno K:lle Pariisin lähetystössä, vaikka politiikka ei minua kiinnostanut. Myöhemmin Helsingissä tuo laiton "rekisteröinti" siirrettiin "Tampereen Tellervolle," joka ryntäsi Eduskunnan kirjastoon missä istuin ja putosi sitten hengiltä jäisillä takaportailla. Minä en tiennut, kuka hän oli.

Tapahtumaan liitettiin taas "konspiraatio;" joku olisi työntänyt Tellervon alas. Jostakin syystä George tervehti hymyillen portaiden yläpäästä. Hän oli siis yhä - tai taas - "katutappelija." Tämä on täsmätietoa. Eli noin käy - tai kävi - kun Suomessa puolustaa "lakia ja oikeutta." Valtio "rikollisti" minutkin, kun tein työni hyvin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Totta turiset. Tosin tällaisten viestien esittäminen saattaa myös kertoa siitä, että sanojalta puuttuu sekä järki että tunteet. Oikeutta saattaa itsensä naurunalaiseksi ei saa ottaa keneltäkään pois.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Oikeutta saattaa itsensä naurunalaiseksi ei saa ottaa keneltäkään pois."

Juuri näin!

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tavallaan olen eri mieltä. Sananvapauteen kuuluu myös oikeus suhtautua ylenkatseellisesti niihin, jotka ovat itseä heikompia. Vain siten saamme tietää, ketkä ajattelevat näin, ja paljonko heillä on kannatusta.

Toinen asia onkin sitten, mitä ajatella henkilöistä ja pahimmassa tapauksessa yhteiskunnasta, joka myös hyväksyy tällaisen ajattelun.

Teitä on erinomaiset viisi ehdokasta. En ota kantaa keskinäiseen paremmuuteenne. Yrittäkää jokainen tuoda esille sen, mikä itsessänne on parasta.

Elo Kemppainen

Sallamaarit, asiaa kirjoitat...

Suomalaista, heikkoa peräkammarin poikaa on lyöty niin oikealta kuin vasemmaltakin, tullen mennen, ilman armon häivää...lähes kaikkeen hän on syyllinen, tuo impivaaralainen, herkkäaistinen syrjäänvetäytyjä on syyllistäkin syyllistetympi...kaikkeen syyllinen...

...ja jos Suomipoika uskaltaa puolustautua niin eikö vaan korostetusti syytetä hänen heikkoa itsetuntoa, alkoholisoitumista, käytöstapoja, pukeutumista ja ym. mitä suinkin keksivät - ahdasmielisesti asenteelliset toimittajat, lehtien pääartikkelin kirjoittajat, kaikenmaailman konsultit ja hedonistit ovat syyttämässä suomalaista miestä.

Käyttäjän oskuraunio kuva
Osku Raunio

Sananvapauden rajoittamine on ongelmallista myös silloin, kun rajoitetaan ihmisryhmistä puhumista.

Politiikkaa harvoin tehdään yksin, vaan poliittiset liikkeet ovat ihmisryhmien liikkeitä. Ihmisryhmät voivat koostua ideologisesti, yhteiskuntaluokallisesti, uskonnollisesti, kansallisesti tai muun piirteen kautta yhteneväisistä ihmisistä. Nämä poliittisesti toimivat ihmisryhmät käyttävät argumentteina usein oman ryhmänsä hyviä puolia oman tavoitteensa oikeuttamiseksi. He siis koittavat saada positiivisella puheellaan itselleen arvostusta ja siten poliittista valtaa. Ne, jotka tulisivat kärsimään ajetusta politiikasta luonnollisesti vastaavat argumentteihin mm. osoittamalla kyseisen ryhmän huonoja puolia.

Poliittisen ideologian kannattajina kepulaiset voivat esittää kertoja, jolloin kepulaiset ovat hoitaneet asioita hyvin, ja kuinka hyviä tuloksia kepulainen politiikka on tuonut. Muut puolueet vastaavat tähän luettelemalla kepulaisten tekemiä virheitä ja päätösten huonoja seurauksia.

Uskonnollinen ryhmä voi vaatia itselleen valtion tukea, tai houkutella uusia jäseniä kertomalla, kuinka hyvän elämän ihmiset uskonnossa saisivat, ja kuinka paljon koko yhteiskunta uskonnosta hyötyisi. Muut uskontokunnat ja ateistit luonnollisesti osoittavat silloin, millä tavoin kyseisen uskonnon jäsenet kärsivät, ja mitä haittaa kyseisestä uskonnosta on muille ihmisille.

Etninen ryhmä taas voi hakea tukea omalle kansallisvaltiolleen kertomalla, kuinka hyvin heidän valtionsa toimii ja kuinka hyvin he kohtelevat naapureitaan. Muiden kansallisvaltioiden tukijat, joilla on poliittisia ristiriitoja tämän valtion kanssa, voivat sitten esittää esimerkkejä valtion huonosta toiminnasta.

Koska epämiellyttävien tietojen kertominen ihmisryhmästä luetaan kiihotukseksi tätä ryhmää vastaan, olisi esimerkkien vastaväitteet laittomia. Kepunuorten olisi laitonta arvostella Kokoomusnuorten ohjelman virheitä, Dawkinsin olisi laitonta kirjoittaa uskontovastaisia kirjoja, Monty Pythonin olisi laitonta tehdä Jeesus-elokuvia ja "ääriyksilökeskeisten" olisi laitonta kritisoida nationalistien toimintaa.

Käytännössä näin ei kuitenkaan toimittaisi, vaan poliittisen eliitin päätöksellä valittaisiin, mitä poliittista ryhmää saa arvostella, mitä uskontokuntaa saa arvostella ja mitä kansallisuusryhmää saa arvostella. Tämä on suoraa poliittista sensuuria opposition hiljentämiseksi.

Erään uskontokunnan edustaja kertoi julkisesti kannattavansa oman uskontonsa tulkintaa, jossa toisen uskontokunnan edustajat teloitettaisiin pelkästään näiden poikkeavan uskonnon vuoksi. Kommentoin, että tämä on varsin haitallinen uskonto, ja tämä lupasi tehdä minusta rikosilmoituksen, koska olin kiihottanut hänen uskontoaan vastaan. Kokoomusnuorten ohjelmaa on sanottu paljon pahemmaksi, eikä sinä edes vaadita minkään ihmisryhmän tappamista, mutta koska sillä ei ole uskonnon poliittista suojaa, ketään ei ole haastettu sen kritisoimisesta oikeuteen.

Et sinä voi samaan aikaan kannattaa ihmisten vangitsemista näiden julkisanottujen mielipiteittensä vuoksi ja kuolla puolustaessasi näiden vapautta esittää mielipiteensä. Päinvastoin, jos joku on valmis puolustamaan mielipiteensä ilmaisua vaikka kuolemaansa saakka, niin sinä olet silloin se henkilö, joka on valmis estämään tämän mielipiteen levittämisen siihen samaan pisteeseen saakka. Olet siis valmis tappamaan tämän ihmisen.

Toimituksen poiminnat